rainy days and Mondays always get me down

Jaahah, ja se siitä viikonlopusta. Neiti Saksalaisen kanssa todettiin, että viime viikko oli ehkä tähänastisista hauskin saarivaltiossa - täydellinen kevätsää, hyvää seuraa, vähän koulujuttuja ja paljon kivaa tekemistä. Ikävä kyllä tästä viikosta näyttää tulevan kiireinen ja ankea siitäkin edestä. Päätin jo eilen harvinaisen saamattoman viikonlopun seurauksena, että heti maanantaina alkaa kurinpalautus ja kunnollinen elämä - kouluhommien parissa ahkerointi, vatsanpohjalle yksi lämmin ruoka päivässä ja nukkumaan viimeistään puolenyön aikaan. Ihan hyvä ja tarpeellinen päätös sinänsä... mutta siitä huolimatta vähän meinasi masennus iskeä tänä aamuna kun herätyskello soi ihan liian aikaisin aamulla ja ensimmäinen valvetilan ajatus oli, että pahus, nyt täytyy alkaa kirjoittaa esseetä. Seuraavat pari viikkoa nimittäin menevät aika tiiviisti esseiden parissa. Viikon päästä maanantaina pitää palauttaa YK-kurssin essee aiheella "What are the implications of the doctrine of the responsibility to protect for the UN and the self-determination of the states?" (jep, lempiaiheeni totta kai... melkein ymmärsin jopa kysymyksen!) ja viikko siitä eteenpäin pitää palauttaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikan essee aiheella, jota en ole vielä päättänyt. Sitten kun siihen lisää vielä yhden esitelmän ja normaalit lukuläksyt... Hyvästi hauska ja kevytmielinen elämä, tervetuloa kaksikymmentäyksivuotiaan vastuullinen olemassaolo! Ai niin, ja mainitsinko jo, että tänään satoi vettä ja tuuli ja oli jäätävän kylmä, kun menin ulos? Okei, lämpötiloissa ei kai virallisesti ole jäätävän kylmä, mutta jotenkin aina kun täällä on sateista ja tuulista tuntuu kuin kosteus kävisi aina luihin asti. Niin, ja tietenkin Oxford murhasi edellisen sateenvarjoni ja olen edelleen ihan liian murtunut sen poissaolosta hankkiakseni uutta, joten totta kai sain sitten vielä ilmaisen maanantaisuihkunkin. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

Mulle on vähitellen alkanut käydä selväksi täällä, että olen erittäin kehno suomalainen. Okei, ihan aluksi pitäisi varmaan selventää, että täkäläiset tietävät yleensä hyvin vähän Suomesta - kun joku kysyy jotain Suomesta, se on yleensä se perinteinen "onko teillä kylmä" ja "onko teillä lunta". Jotkut kysyvät jotain revontulista ja siitä, miten me selvitään, kun talvella on niin pimeää ja että mennäänkö me koskaan talvella ulos, kun on niin jäätävän kylmä. Nokiasta oon kuullut pari kommenttia ja yleensäkin tietotekniikasta yms. Niin, ja sitten olen tietty kuullut kerran sen jääkarhukysymyksenkin, joten tähän mennessä voisi kyllä sanoa, että ulkomaalaisten luulot Suomesta vastaavat aika hyvin kliseitä.

Mutta sitten se, miksi olen täkäläisten mielestä huono suomalainen. Ensinnäkin alkoholinkäyttö. Suomalaiset ja alkoholi-yhdistelmä on täällä yllättävän tunnettu, ja sitten kun minä en tykkää juoda itseäni kamalaan humalaan ja omistan sitä paitsi suurinpiirtein yhtä hyvän alkoholinsietokyvyn kuin naapurin lumiukko, niin kuittailuahan siitä seuraa. En kyllä pistä pahakseni, koska tässä mielessä olen ihan mielelläni epäsuomalainen, maksa kiittää. Toinen juttu on sitten kylmänsietokyky. Totta kai kun me ollaan kotoisin niin arktisena pidetystä maasta kaikki täällä tuntuvat olettavan, että me suomalaiset tyttöparat pystytään kävelemään lumimyrskyn keskellä alusvaatteet päällä eikä palella yhtään. Tosiasiassa mun mielestä tuntuu siltä, että me suomalaiset ollaan täällä sitä kaikkein palelevinta joukkoa - tai ei ehkä välttämättä palelevinta, mutta jos esim. jossakin on ovi auki ja sisälle tulee kylmä viima, me suomalaiset tytöt ollaan ekana kiskomassa sitä ovea kiinni, ja heti joku alkaa kyselemään, että eikös teidän pitäisi kestää säätä kuin säätä. Mihin mun selitys tietenkin aina on, että koska me suomalaiset ollaan niin viisaita ja niin tottuneita kylmään, me osataan myös käsitellä sitä. Toisin kuin englantilaiset, jotka juoksentelevat ympäriinsä t-paita päällä mittarin näyttäessä nollaa me suomalaiset osataan reagoida lämpötiloihin, eli siis: jos ulkona on kylmä, meikäläiset laittavat enemmän vaatteita päälle. Ja jos ovi on auki ja palelee, me loogiset suomalaiset suljetaan ovi.

Huvittavinta täkäläisten mielestä tuntuu olevan lapaset. Olen melko varma siitä, että me suomalaiset harrastetaan ainoina koko kampuksella lapsia. Täkäläisillä näkee joskus hanskat kädessä, mutta yleensä ihmiset tuntuvat pitävän käsiä taskuissa, tai vaihtoehtoisesti yksinkertaisesti valittavan, että miksi ihmeessä pitää olla näin kylmä. Lapasten käyttöä ihmiset tuntuvat pitävän todella huvittavana, monesti olen kuullut ihmisten kysyvän, että mikä ihmeen viisivuotias sinä sitten olet - ystävällisessä mielessä toki, mutta kuitenkin. Ilmeisesti lapasten käyttö kymmenen ikävuoden jälkeen on kansainvälisesti hyvin poikkeava ilmiö. Kun sitten olen kertonut, että Suomessa on ihan normaalia, että aikuisetkin käyttävät lapasia - ja että kotimaassa myös mun ikäiset pojat käyttävät lapasia... Ilmeet on aina näkemisen arvoisia. Erityisen kiinnostunut tästä aiheesta on El Salvadorista kotoisin olevan kaverini hollantilainen kämppis, joka ei voi millään uskoa, että meilläpäin miehetkin voi käyttää lapasia tulematta naurunalaiseksi ja joka yrittää parhaansa mukaan todistaa, että lapaset on paljon epäkäytännöllisemmät kuin hanskat. Toistaiseksi lapasilla kuitenkin menee hyvin - olen jo mm. todistanut, että lapaset kädessä on täysin mahdollista kuljettaa kananmunaa, vaihtaa polkupyörän vaihteita ja tasapainotella useamman lautasen kanssa. Kunhan kyseinen hollantilainen muutaman viikon kuluttua palaa takaisin kotiinsa, taidan lahjoittaa sille läksiäislahjaksi lapaset!

Että sellaista suomalaisuutta täälläpäin. Kahden muun suomalaisen tytön kanssa ollaan tehty tosin myös omia huomioitamme. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että kun iso kansainvälinen lauma ihmisiä kävelee jonnekin, eräät kolme suomalaista tyttöä kävelevät aina joukon etunenässä noin kymmenen metriä muiden edellä, kunnes joutuvat pysähtymään odottamaan ja mutisevat keskenään, että miksi ihmeessä nuo pahuksen ulkomaalaiset kävelevät noin hitaasti. Useammassakin tilanteessa on myös käynyt ilmi, että me suomalaiset ollaan hyvin kärsimätöntä väkeä muihin verrattuna. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää, että kun ollaan jo sanottu moikka ja hyvää yötä ja vaihdettu poskipusut niin pitää vielä jäädä kymmeneksi minuutiksi juttelemaan ihan kuin ei tavattaisi enää koskaan, vaikka tosiasiassa seuraava tapaaminen olisi sovittu jo seuraavalle päivälle. Kun jotain päätetään niin sitten tehdään se heti, on ollut usein meidän suomalaisten mottona täällä.

Veikkaan että oma suomalaisuus jotenkin korostuu täällä ulkomailla. Ei kotona tule ikinä ajateltua, että miten suomalaista tämä käytös nyt on ja miten se eroaa muunmaalaisten ihmisten käytöksestä. Ja totta kai täällä on myös ylpeä omasta suomalaisuudestaan. En koe omistavani mitään erikoista kansallisuustunnetta, mutta onhan se kivaa, että meitä suomalaisia pidetään yleisesti ottaen aika sivistyneinä, koulujakäyneinä, fiksuina ja kielitaitoisina - ja lievästi omalaatuisina, mikä on totta kai noista ominaisuuksista oma suosikkini. Silti mulle ei ole tullut missään vaiheessa sellainen olo, että haluaisin pois näiden pelottavien ylikohteliaiden ulkomaalaisten joukosta ja takaisin mykkien suomalaisten joukkoon. Päinvastoin, viihdyn hyvin tässä kulttuurissa ja näiden ihmisten ympäröimänä. Joku voisi ehkä ajatella, että on vaivalloista olla niin kamalan kohtelias koko ajan, mutta mun mielestä se on lähinnä positiivista. Mitä kamalaa siinä on, että sanoo moi ja kiitos ja näkemiin kaupan kassalla? Tai excuse me, kun ohittaa jonkun. Tai sorry, kun vahingossa tönäisee jotakuta. Tuntuu, että Suomessa tuollaisissa tilanteissa ollaan vähän liian helposti vaivaantuneita, kävellään pois sanomatta sanaakaan ja sitten tunnetaan huonoa omaatuntoa jälkeenpäin. Täällä se taas tulee niin automaattisesti, että ei sitä sen kummemmin ajattele. Alkujärkytyksen jälkeen olen alkanut myös tykätä siitä, että täällä halataan ihmisiä enemmän ja harrastetaan niitä poskisuukkoja joka välissä. Toisaalta suomalaisten hyväksi on varmaan luettava suoraviivaisuus. Täällä on kaikille koko ajan love tai darling tai henkilökohtainen suosikkini sweetness, mutta samalla voi kuitenkin olla varma siitä, että se ei tarkoita mitään, koska: a) samoja nimityksiä käytetään kaikista tuntemattomista ja b) jos sulle täysin vieras bussikuski kutsuu sua kullaksi, se ei luultavasti tarkoita sitä. Kun taas jos Suomessa saa kiskottua jostakusta ulos jotakin positiivista ja nättiä, voi olla aika varma, että se tarkoittaa sitä, mikä vähentää hämmennysfaktoria aika kovasti. Mutta silti... olen aika vahvasti sitä mieltä, että kun tulen takaisin kotimaahan kaikkien on paras olla yhtä herttaisia mulle kuin täällä ollaan, tai muuten karkaan takaisin nopeammin kuin ehditte sanomaan lentokone.