you make me feel like I'm living a teenage dream

Cantersissa on nyt sitten ilmeisesti kevät, tai ainakin joku kevään esiaste, koska koko viikon on ollut huippuhieno keli. Maanantai, tiistai ja keskiviikko oli enimmäkseen aurinkoista ja lämmintä kymmenen asteen paremmalla puolella. Eilen harrastettiin vähän pilviä ja tuulta, mutta se ei haitannut mitään kun keli oli tosi lämmin, vielä puolenyön jälkeen seisoskeltiin pihalla pelaamassa beerpongia, eikä Laura hytissyt. Ja tänään kun katsoin ulos ikkunasta seitsemän jälkeen aamulla niin taas paistoi aurinko. Kukkia on vaikka millä mitalla - krookuksia ja narsisseja ja orvokkeja on bongattu jo, samoin jotain leskenlehden brittiläisiä versioita. Ei niillä ehkä virallisesti suvun suurta leskenlehtikilpailua voiteta, mutta onpahan sentään kevät. Ja parastahan on se, että Forecan kymmenen päivän sääennusteen mukaan tämän kelin pitäisi jatkua vielä ainakin... no, ne kymmenen päivää. Vaikka nyt varmaan kun näin kehuskelen niin se sääennuste vaihtuu viiden minuutin päästä ja huomenna sataa ylilihavia vuohia.

Kevättä yliopiston kampuksella Senate-rakennuksen luona. Kuvan ottamisen jälkeen allekirjoittanut heittäytyi pitkälleen penkille ja otti aurinkoa. Huppari niskassa, mutta kuitenkin.

Hieno sää on sinänsä tosi kiva juttu, mutta yksi vika siinä on... Hyvällä säällä ei saa yhtään mitään aikaan! Mietin jo pitäisikö tämän blogikirjoituksen otsikkoon lainata Hassisen Koneen Rappiolla-biisiä, koska, anteeksi vain, vastuulliset sukulaiseni, tämä viikko on eletty aika lailla rappiolla. Hieno sää on vielä sen verran uusi ja ihmeellinen juttu, että aina kun on vähänkin aikaa aurinkoista ja sininen taivas ja lämmintä pitää sännätä ulos, koska olisihan se iso sääli heittää harvinainen auringonpaiste hukkaan. Olen kyllä koettanut parhaani mukaan raahata lukuläksyjä mukaan auringonottoon, mutta tällä viikolla ulkona lukeminen on ollut aika turhauttavan vaikeaa, koska kampuksella on meneillään ylioppilaskunnan vaalit. Ja vaalit englantilaiseen malliin on vähän näkyvämmät ja äänekkäämmät kuin kotimaassa. Liikkuminen kampuksella on myös vaalien aikaan vaarallista, koska aina on joku tunkemassa jotain lappua kouraan tai haluamassa pitää myyntipuhetta. Aika nopeasti hoksasin, että kannattaa vaan valehdella, että on äänestänyt jo... sillä lailla saavuttaa rauhan nopeimmin. Ei voi mitään, olenpa sitten Suomessa tai Englannissa, olen poikkeuksetta magneetti kaiken maailman myyntipuheille.

Vaikka olen potenut koko viikon huonoa omaatuntoa siitä, miten laiska, tyhmä ja saamaton olen (näin Zenkkareita lainatakseni), on itsesyytöksiä lieventänyt kummasti se, että tällä viikolla on kuitenkin ollut todella hauskaa, tekemistä ja uusia ihmisiä. Taidan olla kuitenkin sen verran tylsä ja velvollisuudentuntoinen ihminen, että aina ahdistaa, jos ei ehdi tehdä kaikkia lukuläksyjä tai panostaa muuten vaan koulujuttuihin. Välillä pitää oikein ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa, että Laura hyvä, et maksanut monta tonnia siitä, että voisit istua ulkomailla kuusi kuukautta nenä kiinni kirjassa. Onneksi en opiskele täällä mitään mulle oikeasti tärkeää ainetta, silloin olisi jo paljon vaikeampi oikeuttaa itselleen läksyjen hylkääminen Kulttuurikokemusten vuoksi. (Kulttuurikokemukset on maailman paras tekosyy joka asiassa! Melkein jokaisen hyödyttömän huviasian pystyy todistamaan kulttuurikokemuksena kun tarpeeksi yrittää!)

Kulttuurikokemuksia saatiin tiistaina, kun saarivaltiossa vietettiin Pancake Tuesdayta. Kyseessähän on siis sama juttu kuin laskiainen - pannukakkupäivän jälkeen pitäisi paastota ja olla äärimmäisen kiltti ja hyveellinen pääsiäiseen asti. Täällä ei kuitenkaan tosiaan harrastettu mäenlaskua ja laskiaispullia, vaan syötiin pannukakkuja. Tämä neiti suunnisti pannukakuille yhden saksalaisen tytön luokse tiistai-iltana. Siellä kokattiin pannukakkuja saksalaisella reseptillä (joskin oikeasti kyseinen resepti oli aika lailla sama kuin se resepti, jolla meillä kotona vanhempien luona kokataan lettuja, sillä erotuksella että kärsimättömät saksalaiset eivät kohottaneet taikinaa jääkaapissa, vaan pistivät suoraan pannulle). Ja oikeastihan kyseessä oli siis suomalaisen terminologian mukaan kasa lettuja eikä pannukakkuja. Minä ainakin olen aina mieltänyt pannukakun sellaiseksi paksummaksi, uunissa paistettavaksi versioksi, kun taas letut on niitä pyöreitä juttuja, joita tehdään paistinpannulla. Ja meikäläiset teki niitä pyöreitä juttuja paistinpannulla. Harjoiteltiin taitavasti pannukakkujen heittelemistä, koska se on ilmeisesti merkittävä osa pannukakkupäivää. Jossakin päin Englantia järjestetään kuulemma pannukakkukisoja, joissa naisten pitää kävellä tietty matka ja sen matkan aikana heitellä pannukakkua tietty määrä kierroksia ympäri. (Ja kuulemma perinteisesti miehet saavat osallistua ainoastaan jos pukeutuvat kotirouvaksi...) Me ei kuitenkaan onneksi pidetty mitään heittelykilpailua; siitä olisi seurannut luultavasti se, että lettutaikina olisi pitänyt nuolla lattialta... Mutta joo, pannukakkuillassa mielenkiintoista oli mun mielestä se, mitä eri kansallisuuksien edustajat pistivät pannukakkujen päälle. Suomalaisena minä olen tottunut hilloon ja hyvänä päivänä kermavaahtoon, mutta täällä lettujen päälle tökättiin vaihtelevasti hedelmiä, vaahterasiirappia, kookoshiutaleita ja kaikista omituisimpana tuorejuustoa! Mun suosikki henkilökohtaisesti oli kookoshiutaleiden ja vaahterasiirapin yhdistelmä... Nams! (Vaikka sain kyllä jälkeenpäin pienet mahakiput. Voisin jälkiviisaana todeta, että maitoallergisena ei ehkä ole viisasta syödä samana päivänä maitoon tehtyjä pannukakkuja ja puolta purkillista jäätelöä...)

Okei, se siitä pannukakkupäivästä, saanko saanko saanko siirtyä viikon kohokohtaan? Kiitoksia! Tämä neiti harrasti eilen pienimuotoista vanhenemista, jatkoteinivuosi jäi taakse ja siirryin pelottavan vastuulliseen kahdenkymmenenyhden vuoden ikään. Alunperin mun ei ollut tarkoitus juhlistaa synttäriä mitenkään sen kummemmin, koska: a) arvelin, että saatan potea synttärinä valtavaa koti-ikävää ja viettää koko päivän peiton alla itkien, että viekää äkkiä mut Suomeen, b) en tunne hirveästi ihmisiä jotka voisin kutsua synttäreille, joten ajattelin, että synttärijuhlien pitäminen Parkwoodin malliin olisi aika turhaa ja c) poden yleensä synttärinä ikäkriisiä yhdistettynä "byäääh taas on yksi vuosi mennyt ja olen edelleen sama lahjaton epäpidetty luuseri"-kriisiin, mikä ei yleisesti ottaen ole ihan paras lähtökohta juhlille. Mutta arvatkaa mitä? Loppujen lopuksi mun synttäri olikin aivan huippukiva!

Synttärikakku keskiyöllä oman huoneen lattialla.

Valitin tässä vähän aikaa sitten sitä, miten olen huono saamaan kavereita ja miten tuntuu siltä, että kukaan ei tykkää musta. No, tästä huolimatta täytyy todeta, että halutessaan Erasmus-tyypit on aika taitavia saamaan jopa minunlaiseni ikivalittajan tuntemaan olonsa pidetyksi! Etenkin ihanista kämppäkavereista on tällä saralla aika paljon hyötyä. Tuli melkein huono omatunto kun kämppikset, etenkin neiti Saksalainen ja neiti Suomalainen, olivat selvästi nähneet paljon vaivaa mun synttärijuhlien eteen. Synttärithän oli siis eilen, ja syntymäpäivän juhlinta alkoi myös eilen heti vuorokauden alusta, tarkalleen ottaen 00:00:01, kun kämppäkaverit neiti Saksalainen ja herra Espanjalainen katsoivat sekuntikellosta ajan nähdäkseen, milloin vuorokausi vaihtuu. Oltiin kämppisten kanssa Erasmuksen cocktail-illassa Chom Chom-nimisessä ravintolassa keskustassa noin kolmenkymmenen muun erasmustelijan kanssa, ja sain tosiaan heti vuorokauden vaihteessa oikein vaihtari-kuorolauluna onnittelulaulun synttärin johdosta. Minkä jälkeen herra Espanjalainen espanjalaisine herrakavereineen esittivät saman laulun vielä espanjalaisilla sanoituksilla. En pistänyt ollenkaan pahakseni!

Erasmus-ilta oli muutenkin oikein onnistunut ilta. Törmäsin baarissa Jumalaiseen Englantilaiseen Seminaarinvetäjääni, ja meillä oli oikein hauska keskustelu sen jälkeen kun olin päässyt yli poskisuukkojen vaihtamisesta epävirallisesti opetushenkilöstöön kuuluvan tyypin kanssa. Yleensäkin tämä poskisuudelmajuttu on suomalaiselle aika hämmentynyt, kun Suomessa olen niin rajoittunut, että en edes halaa tyyppejä, joita en tunne hyvin. Mutta täällä olen tosiaan vähitellen tutustunut tuohon kummalliseen poskisuudelmakäsitteeseen, ja sen kanssa ollaan välillä kyllä ihmeessä! Pitäisi yrittää muistaa, että kuka tykkää poskisuukotella ja kenelle riittää ihan vaan suomalainen moi, ja kummalle poskelle pussattiin ensin ja kuinka monta niitä pusuja oikein pitää kenenkin tapauksessa jakaa, ja sama pitää tietty toistaa sekä tavatessa että erotessa, eli täällä ollaan välillä lievästi sekaisin! Mutta niin, siis, törmäsin Jumalaiseen Englantilaiseen Seminaarinvetäjään, ja keskustelun päätteeksi sain siltä synttärihalauksen! En pese sitä nimenomaista paitaa enää ikinä, vaan kehystän sen seinälle muistoksi "Päivästä, Jolloin Valtavan Komea Seminaarinvetäjä Halasi Lauraa".

Erasmus-illan päätteeksi tulin kämppisneitien kanssa kotiin ja sain synttärikakun! Enpä ole aikaisemmin syönyt synttärikakkua keskellä yötä, mutta hyvää oli kakku ja olin toki aivan innoissani (se huomionkipeä minä tykkää synttäreistä...) Ja puhalsin kaikki kynttilät kerralla ja muistin totta kai toivoa myös, eli kohtapuoliin pitäisi varmaan toiveiden toteutua ja tapahtua jotain hyvää. Vaikka jos rehellinen olen niin pitänee myöntää, että mun elämässä tapahtuu jo aika paljon hyvää tätä nykyä.

Tyttö, yöhousut ja synttärikakku.

Sain kämppiksiltä huippukivan synttärilahjan! Ensimmäinen osa lahjasta oli Listography-niminen kirja. Se toimii tavallaan ystäväkirjana; yhdellä sivulla lukee jonkun listan otsikko, esim. "listaa lempilelusi lapsena" ja sitten kirjoittajan pitää listata siihen annetut asiat. Oikeastihan tuon kirjan voisi täyttää ihan vain omilla listoillaan, mutta me ajateltiin, että kaverien tekemät listat on kivempi idea, joten kierrätin kirjaa sitten urakalla eilisissä synttärijuhlissa. Myöhemmin kirjasta löytyi mielenkiintoisia paljastuksia... pohdin edelleen, että kuka kavereistani on seurustellut luennoitsijan kanssa!

Toinen osa synttärilahjastani oli tämä:

Synttäripaita!

Jepjep, kämppismurut tekivät mulle synttärilahjaksi t-paidan! Etupuolelle oli piirretty hieno kuva ja lisätty pari osuvaa pinssiä ja synttärityypin ikä eli 21 vuotta, ja selässä tosiaan luki synttärionnittelut ja Willows-sisarusten nimet. Olin lahjasta aivan innoissani! Ensinnäkin paita oli juhlissa tosi kiva idea, sain baarissa tuntemattomiltakin synttärionnitteluja, koska, öööh, olihan se aika ilmeistä että mulla oli synttärit. Vielä enemmän tykkään siitä, että tuo paita jää muistoksi tästä reissusta ja jännittävästä ulkomaansynttäristä. Tuon sen kotiin ja pistän jonnekin hyvään talteen ja muistelen kolmenkymmenen vuoden päästä nostalgisesti ihanaa puolivuotistani Canterburyssa.

Varsinaiset synttärijuhlat oli myös oikein kivat eilen illalla. Tulin aika äkkiä siihen tulokseen, että mulla ja neiti Saksalaisella on melko erilainen käsitys pienistä juhlista, koska meillä oli keittiö ja piha täynnä väkeä ja talo koristeltu serpentiinillä ja ilmapalloilla. Ei siinä sen enempää, hyvää musiikkia, kivoja tyyppejä ja mystistä beerbongia! Neiti Saksalainen oli jo etukäteen ilmoittanut, että mun synttäreillä mut pitää tutustuttaa beerbongin ihmeelliseen maailmaan. Kyseessä on juomapeliversio pingiksestä; kaksi joukkuetta yrittää heittää pingispalloa toistensa juomalaseihin, ja jos joku osuu pallolla lasiin, vastapuolen pelaajan pitää juoda lasin sisältö. En tiedä kumpi oli pahempaa: se, että lasissa oli epähygieeninen pingispallo vai se, että lasissa oli olutta. Tarvitseeko sanoa, että en pelannut useampaa peliä? (Vaikka olen kyllä alkanut harkita, että pitäisi opetella juomaan kaljaa ihan vain siksi, että täälläpäin törmää joka käänteessä lauseeseen naisten ei kuulu juoda olutta. Ulkomaalaiset sovinistit!) Beerpongin jälkeen käytiin tanssijalkoja ulkoiluttamassa baarissa, ja sen jälkeen istuttiin keittiössä neljään asti aamulla paahtoleipää nakertaen. Minä rupesin lopullisesti nukkumaan joskus kuuden aikaan aamulla... Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että ei hirveästi naurattanut, kun kahdeksalta soi kello seminaaria varten? Ja vielä vähemmän nauratti, kun menin alakertaan ja näin sen pomminräjäyttämän kaatopaikan, joka oli joskus ollut meidän keittiö... Onneksi ihanat englantilaiset pojat siivosivat keittiön ihan omaa-aloitteisesti sillä aikaa kun olin seminaarissa - ottakaa mallia herrasmiehistä, lusmut Suomessa! Nyt Lauraparan tarvitse huolehtia enää pyykinpesusta ja oman huoneen kaaoksesta... Illalla on ohjelmassa aikainen nukkumaanmeno ja John Lennonin nuoruudesta kertova Nowhere Boy-leffa DVD:ltä. Päinvastaisessa järjestyksessä tietty.

Ennen kuin vetäydyn nahjustelun ja pyykinpesun ihmeelliseen maailmaan täytyy vielä kertoa Willows-kodin suuresta kenkätaistelusta ja siitä, miten se on viimein kääntymässä allekirjoittaneen voitoksi. Täällä Englannissa siis harrastetaan näitä kokolattiamattoja, ja kämppäkaverit ovat tottuneet kävelemään kengät jalassa ympäri taloa ja ottamaan ne pois jalasta vasta omassa huoneessa. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että omasta kulttuurista on hyvä pitää kiinni tiettyyn pisteeseen asti myös ulkomailla ollessa, joten olen alusta asti jättänyt itsepintaisesti kengät eteiseen heti kun tulen ovesta sisään. Ensin kaikki tuhahtelivat mun tyhmälle suomalaiselle pakkomielteelle ja huokailivat, kun laitoin eteisessä kenkiä jalkaan siinä vaiheessa kun muut oli jo kengittäneet itsensä, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että mun suomalainen kenkätraditioni alkaa hitaasti mutta varmasti vallata jalansijaa asunnossa! Suomalainen kämppäkaverini totta kai rupesi noudattamaan tuttua tapaa aika nopeasti. Muut ovat olleet hitaampia, mutta tällä viikolla olen huomannut useamman kerran, että jompikumpi kaksilahkeisista kämppiksistä on ruvennut hylkäämään kenkänsä eteiseen... ja pari kertaa myös neiti Saksalainen - joka on Lauran Kenkätradition suurin kriitikko tässä talossa - on erehtynyt epähuomiossa jättämään kenkänsä eteiseen. Voitonriemu on kiva tunne, vai mitä?