hiuksissa hiekkaa

Meilläpäs on kesä! No, ei ihan, mutta tällä viikolla on kuitenkin saatu nauttia plus viidentoista asteen lämpötiloista ja auringonpaisteesta, mikä siirtää Lauraparan automaattisesti henkisesti Suomen kesäloma-aikoihin ja vaikeuttaa kummasti läksyjenlukua. Ollaan tosin todettu muutaman kaverin kanssa, että läksyjenluku on täällä aina aika toivotonta. Jos on aurinkoista niin tuntuu turhauttavalta haaskata viikon mahdollisesti ainoaa kaunista päivää tietokoneella istumiseen. Jos on pilvistä ja sateista niin mieliala on niin matalalla, ettei läksyjenluvusta tule mitään. No, ihana kevätsää kyllä päihittää läksyjenluvun mennen tullen. Aurinkoista, sininen taivas, lämmintä, kukkia ja upeita kukkivia puita joka puolella... Alan oikeasti ymmärtää, miksi Kentiä kutsutaan nimellä Englannin puutarha. Se nimitys ei ole nimittäin yhtään liioiteltu.

Tällaista on meillä tällä hetkellä. Totta kai meillä on myös siitepölyä ilmassa, mikä aiheuttaa Laura-nimisissä suomalaisissa aivastelua ja silmienkutinaa ja lisääntynyttä antihistamiinin käyttöä - mutta jotenkin se on kuitenkin aika helppo kestää, koska keväässä on myös niin paljon hyviä puolia. Niin kuin oravat ja söpöt pikkupuput, joiden näkee juoksentelevan toistensa perässä harva se päivä. Tai se, kun aamulla raottaa verhoja ja auringonvalo tulvii ikkunasta sisään, ja heti on miljoona kertaa pirteämpi ja onnellisempi olo. En ikinä kyllästy siihen tunteeseen. Suurimman huvituksen kuitenkin tarjoavat englantilaiset, jotka selvästi osaavat ottaa keväästä kaiken ilon irti. Heti kun on aurinkoista ja se plus viisitoista lämmintä kampuksen nurmikot täyttyvät ihmisistä, ja kadulla tulee vastaan väkeä kesähameessa ja varvassandaaleissa... Okei, okei, onhan täällä lämmintä, mutta eikös ne varvassandaalit ole jo vähän liikaa? (Myönnetään, menin tänään rannalle kesämekko päällä. Mutta mulla oli myös lämpöiset sukkahousut jalassa ja huppari matkassa, joten sitä ei kyllä lasketa.)

Mulla on aika rento viikko meneillään. Olen kyllä sen ansainnut, koska koko viime viikko ja viikonloppu vierähti esseiden parissa. Ei sekään kyllä ollut loppujen lopuksi niin kauheaa kuin etukäteen kuvittelin. Totta kai kirjoitettiin ahkerasti, mutta mun ihanan neiti Saksalaisen kanssa pidettiin aina muutaman tunnin välein lepotauko, jolloin ilmestyttiin alakerran keittiöön teelle tai syömään ja juoruamaan ajankohtaisista asioista. (Rakastan Parkwoodia, täällä on aina hyviä juoruja liikkeellä.) Pizzan ja englantilaisten puddingien voimalla viikonlopusta selvittiin, ja nyt on rentoa elämää pari viikkoa; seuraava essee tarvitsee palauttaa vasta huhtikuun 8.päivä, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että sille ei kannata uhrata ajatustakaan ennen huhtikuun alkua. Lisäksi viikko on muutenkin siitä kiva, että professorit lakkoilevat parina päivänä, joten vaikka kaikkia seminaareja ei ikävä kyllä ole peruttu, on kuitenkin vähän kevyempi lukujärjestys. (Kevyempi ja kevyempi, viimeksi kun tarkastin niin ei mulla ollut muutenkaan kuin kahdeksan tuntia viikossa... mutta kaikki on suhteellista.)

Herne Bay.

Tavallista rennomman viikon ja upean aurinkoisen kelin kunniaksi lähdettiin neiti Saksalaisen kanssa rannalle. Pienen arpomisen jälkeen kohteeksi valikoitui Herne Bay noin puolen tunnin verran Cantersista pohjoiseen... koilliseen... ylöspäin. Mulla ei ollut Herne Baysta mitenkään selkeää mielikuvaa paitsi että se on meren rannalla (ja näin upean "kesäisenä" päivänä merenranta oli meillä se tärkein kriteeri.) Jotenkin mielessäni olin kuvitellut Herne Bayn tosi pieneksi paikaksi (Whitstablella saattoi olla jotain vaikutusta tähän asiaan), mutta se olikin ihan kunnon kokoinen paikka, ja ihana kuin mikä! Mun suosikkipaikkakunta Kentissä vaihtelee aina sen mukaan, missä olen käynyt milloinkin, ja siksi ei ehkä olekaan yllättävää, että nytkin Herne Bay ampaisi listan kärkeen. Aurinkoisella säällä saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa...

Meri.

Herne Bayssa ei tosiaan menty mitään erikoisia nähtävyyksiä katsomaan, vaan suunnistettiin ihan vaan merenrannalle. Surullistahan täällä on se, että tähänastisten kokemusten perusteella Englannista saa mukavaa hiekkarantaa hakea - Herne Baynkin ranta oli täynnä pikkukiviä, hiekkaa oli tuskin nimeksikään. Toisaalta merenrannalla on aina ihanaa, onpa alla hiekkaranta tai ei. Rakastan yksinkertaisesti meren katselemista ja lokkien ääniä ja sitä meren tuoksua nenässä.

Tälläkin kertaa ohjelmassa oli fisut ja sipsit rannalla. Kyllä se vain taitaa olla niin, että fisut ja sipsit ovat se lempiruokani täällä Englannissa. Taso kyllä vaihtelee aika hurjasti sen mukaan, mistä paikasta ruokansa ostaa, mutta jotenkin siinä on vain jotakin ihanan englantilaista, että istuu jossakin merenrannalla mussuttamassa fish'n'chipsia englantilaisten ympäröimänä. Yleensäkin rakastan merenrantoja täällä. On hauska tarkkailla kaikenlaisia ihmisiä, pieniä lapsia ja vanhoja ihmisiä ja ihmisiä koirien kanssa, ja miettiä, että millaista olisi viettää koko elämänsä täällä. Niin paljon kuin rakastankin tätä maata ja näitä ihmisiä ja kulttuuria ja kieltä, ja vaikka kääntäjäopiskelijana varmaan saan tästä kaikesta vielä vähän enemmän irti kuin muuten vain saisin, olen kuitenkin täällä aina vain ulkomaalainen. Voin syödä fisuja ja sipsejä ja opetella paikallista slangia, mutta ei se tee musta englantilaista - eikä musta tulisi englantilaista, vaikka asuisin täällä koko elämäni. Eikä siinä mitään vikaa ole, koska suomalaisuus on myös aika pahuksen kiva ominaisuus ihmisessä.

Vesi oli kylmää.

Saanko sanoa, että en tiedä, miten selviän sitten kun pitää kotiutua takaisin Suomeen ja erota neiti Saksalaisesta! On huippukivaa, kun saman katon alla asuu ystävä, jonka kanssa pitää tyttöjenilta kun ei huvita lähteä ulos tai syödä paahtoleipää neljältä aamuyöllä kun kumpikin on stressaantunut esseistä eikä saa unta. Välillä musta tuntuu, että me käyttäydytään neiti Saksalaisen kanssa kuin neljätoistavuotiaat - kikatetaan kippurassa, syödään valtavia määriä jäätelöä samasta purkista ja valitetaan kaksilahkeisista (koodinimillä, ettei miespuoliset kämppikset tiedä kenestä me puhutaan.) Mutta toisaalta on aika rentouttavaa, että voi käyttäytyä vähän tyhmästi ilman, että tarvitsee stressata siitä, näyttääkö tyhmältä sen toisen silmissä. Neiti Saksalaista tulee kyllä valtava ikävä sitten kun lähdetään kumpikin kotiin... mutta toisaalta onneksi Suomessa on odottamassa myös omat ihanat ystävät, joiden seurassa voi nauraa kippurassa ja käyttäytyä tyhmästi. Ja onneksi nykyään parin valtionkaan välinen etäisyys ei ole mikään maailmanloppu ystävyydelle.

Jos olisin rikas voisin vaikka asua täällä...

Mulle on tapahtunut jotain mystistä täällä Englannissa! Mulla alkaa olla vähitellen sellainen olo, että musta saattaa olla kehittymässä jopa seurallinen olento... Aika pelottavaa oikeastaan. Kehitystä siihen suuntaan on kuitenkin selvästi tapahtunut. Aluksi Englantiin tullessa vähän ahdisti kun tuntui siltä, että koko ajan oli joku kämppiksistä koputtamassa ovelle, ja jatkuva seurallisuus vähän meinasi väsyttää kun olen kuitenkin tottunut viettämään melkoisen paljon aikaa ihan oman ihastuttavan itseni ja omien ajatusteni seurassa. Usein teki mieli vain jäädä kotiin kun joku tyyli pyytämään, että mentäisiinkö sinne tai sinne. En tiedä, miksi - tosiasia on, että mulla on melkein aina tosi hauskaa kun vain saan ensin kiskottua itseni ulos ovesta, lähteminen vain on jotenkin vaikeaa kun omassa huoneessa on lämmintä ja peitto ja sänky ja ruokaa ja luultavasti vieläpä myös keskeneräinen kausi Teho-osastoa. Ja olen itsekin aina tietoinen siitä, että mulla olisi hauskaa jos lähtisin ulos ovesta... mutta jääminen on usein liian helppoa. Täällä on kuitenkin tapahtunut selvää kehitystä. Oikein yllätyin itsekin kun tajusin eilen, että mulla oli levoton olo kun olin istunut neljä päivää lähinnä sisällä näkemättä ihmisiä sen kummemmin. Oli ylimääräistä aikaa, ei läksyjä, suhteellisen pirteä olo, ei mitään tekemistä... ja olisin toki aina voinut kirjoittaa tai lukea tai katsoa Teho-osastoa, mutta ihan ensimmäisenä teki kuitenkin mieli mennä ulos tai nähdä kavereita. Mitä ihmettä teen Suomessa, missä tulee väkisinkin istuttua yksin sisällä paljon enemmän? Ei se kai auta kuin ruveta aktiiviseksi ja alkaa ehdottaa ihmisille, että mitä jos tehtäisiin yhdessä jotain. Pelottava ajatus!

 

Ylläoleva kuva ei oikein näy jos sitä ei klikkaa suuremmaksi, mutta punaisessa kyltissä lukee kuitenkin, että "beware soft mud" eli varo pehmeää mutaa. Tästä kyltistä piti ottaa kuva ihan vain siksi, että mun mielestä tuollaisia kylttejä pitäisi olla joka paikassa... pehmeä muta ja Englanti ovat nimittäin mun mielessä aika lailla toistensa synonyymeja...