sitä sun tätä

Selvä, ihan aluksi ylläolevassa kuvassa äipälle todisteita siitä, että meillä on jo valkovuokkoja. No, englantilaisia valkovuokkoja ainakin. Lupasin tämän valokuvan jo viikko sitten, ja nyt sitä pitäisi oikeastaan jo päivittää, koska tänään kun marssin luennolle kaiken maailman muiden vuokkojen lomassa näkyi jo sinivuokkoja! Oikeastaan aika hauskaa, koska Suomessa ollaan aina perheen kanssa arvuuteltu, että ehtivätkö sinivuokot ruveta kukkimaan äitienpäivään mennessä. Joku maaginen yhteys sinivuokkojen ja äitienpäivän välillä selvästi on, koska sinivuokot rupesivat kukkimaan viikonlopun aikana ja täällä vietettiin eilen äitienpäivää. Jep, kuukauden verran etuajassa. Kummat britit. Mietin, että pitäisikö käydä ostamassa äitienpäiväkortti ja laittaa Suomeen kun kerran Englannissa eletään, mutta hmm, vanhemmat eivät elä Englanti-ajassa, joten mennään nyt kuitenkin Suomen kalenterin mukaan. (Ja tähän päätökseenhän ei ollenkaan vaikuttanut mun kyvyttömyys lähettää postia. Nimimerkillä olen yrittänyt muistaa lähettää postikortit tutuille vain noin kuukauden ajan...)

Että sellainen kevät täällä. Täällä on tällä hetkellä tosi kaunista, puihin alkaa tulla lehtiä ja auringonpaisteella näyttää upealta, kun metsä on vihreä ja täynnä kukkia. Viime viikolla näin kirjaston ulkopuolella pienenpienen pupuvauvan. Kamera ei osunut tietenkään mukaan, mutta veikkaan, että pikkukani oli arviolta mun kämmenen kokoinen (ja mulla on toki hyvin pienet ja naiselliset käpälät!) Seisoskelin varmaan kymmenen minuuttia paikallani katsomassa, kun pikkupupu tutustui varovasti maailmaan kolon ulkopuolella. Kovasti mieli teki napata se taskuun ja viedä kotiin lemmikiksi, mutta koska en usko vastentahtoiseen adoptioon päätin antaa olla ja tyytyä vaanimaan pakkomielteisesti kirjaston ulkopuolella siltä varalta, että pupuvauva vielä näyttäisi nenäänsä. (Ikävä kyllä tämä vaaniminen täytyy suorittaa yksin, koska kämppäkaverit eivät jostain syystä ymmärrä mun rakkauttani söpöihin pörröisiin asioihin. Intoilin herra Englantilaiselle pupuvauvasta, jolloin se rupesi intoilemaan mulle pupuvauvojen syömisestä. Siinä vaiheessa harkitsin hetkellisesti tekeväni herra Englantilaisen tyttöystävästä lesken.)

Canters auringossa.

Mitäs muuta? Vapaakentän pelattujen pelien voittoprosenttini nousi viime viikolla neljästäkymmenestäyhdestä neljäänkymmeneenkahteen prosenttiin, siitä voi ehkä päätellä jotain siitä, miten jännää elämä on viime aikoina ollut. Suoraan sanottuna ei ole ollut ihan parhaat pari viikkoa - ensin oli mahatauti ja sitten iski flunssa, ja kun sen yhdistää rasittavaan siitepölyallergiaan... Ei hyvä. Lisäksi olen kirjoitellut hyvin ahkerasti esseetä. Tänään oli viimeisen esseen palautuspäivä - tai no, viimeisen ja viimeisen, yksi essee pitää vielä palauttaa toukokuussa, mutta se on niin kaukaisessa tulevaisuudessa, etten osaa vielä edes ajatella sitä. Tämä viimeisin essee meinasi kyllä jäädä vähän viime tippaan, kun eilen ei yllättäen esseilystä tullutkaan mitään, joten sitten piti vielä tänä aamuna muutama tunti ennen deadlinea raapustaa loppupäätelmiä ja lisätä lähdeviittauksia. Vaan loppu hyvin kaikki hyvin, nyt on Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa haukuttu kolmentuhannen sanan verran, palautuskuitti on laukussa ja palkinnoksi ostettu pizza pakkasessa uunia odottamassa.

Simmons Memorial Dane John-puistossa Cantersissa. Tuonne ylös kiipesin maisemia katselemaan lauantaina. Huimasi.

Perjantaina alkaakin sitten kevätloma. En oikein tiedä mitä ajatella. Toisaalta on ihan kivaa, ettei tarvitse enää mennä seminaariin näyttämään siltä, että muka tietää jostakin jotakin (koska se on yleensä mun panokseni seminaarikeskusteluihin...) tai herätä aikaisin aamulla luennoille (koska se on kamalan aikaisin jos seminaari alkaa yhdeltätoista...), mutta toisaalta... en tiedä. Käyn takuulla levottomaksi, kun ei ole mitään paikkaa, mihin olisi pakko mennä ja missä voisi leikkiä sosiaalista. Mulla on tapana ahdistua ja ärsyyntyä ja masentua, jos istun vain joka päivä sisällä omien juttujen parissa, joten täytyy sitten yrittää sosiaalistua oikein urakalla kokeisiinluvun välissä. Ja kokeisiinluku on sitten ilmeisesti jotain sellaista, mitä pitäisi harrastaa urakalla. Väkisinkin alkaa mietityttää, että kuinka vaikeat ne loppukokeet oikein on, jos kirjaston aukioloajat on pidennetty loman ajaksi aamukolmeen, että ihmiset voisivat opiskella pidempään. Kuka muutenkaan haluaa opiskella kolmelta aamuyöstä? Mun aivot ei ainakaan edes toimi siihen aikaan. No joo, onneksi olen Erasmus enkä lue kansainvälistä politiikkaa pääaineena, eikä sillä ole mitään väliä jos mokaan muutaman kokeen kunhan vain pääsen läpi. (Yritän huijata itseäni. Oikeasti masennun jos en osaa mitään. Mikä on kyllä tässä vaiheessa aika todennäköistä.)

 

 Niinpä niin, kirjaston aukioloajat pitenevät ja muuten kampus hiljenee. Osa kavereista palaa pysyvästi takaisin kotimaahansa (byäääh!) ja osa lähtee kevätlomalla muuten vaan käymään kotona. Ruokakauppojen aukioloajat lyhenevät, baarit menevät kiinni ja bussit kulkevat kehnommin. Oi loma-ajan onnea! No, onneksi tiedossa on paljon matkustamista. Mun Kent-kierrokseni on vielä kesken; tarkoituksena olisi käydä katsastamassa vielä ainakin Margate, Maidstone ja Broadstairs, ja Brightoniinkin pitäisi vielä lähiaikoina junailla. Nuohan ovat kaikki sellaisia paikkoja, joihin voi tehdä aika kätevästi päivävisiitin - Brightoniin nyt menee se vähän yli pari tuntia junalla, mutta jos lähtee aikaisin liikenteeseen niin kyllä siinäkin ehtii aika paljon laitureita katsella. Varsinaisesti huhtikuu on kuitenkin Lontoo-kuukausi. Niin, ja siskokuukausi! Tämä Lontoo-sisko-yhdistelmä avataan ensi lauantaina, kun isosisko numero yksi saapuu muutamaksi päiväksi Lauran kanssa Lontoota katselemaan. Olen jo kovasti innoissani! Perhettä on kiva nähdä, vaikka arvuuttelen kyllä kovasti, että mitenköhän hassulta tuntuu puhua muutama päivä putkeen Suomea kun nyt sen äidinkielen harjoittaminen on jäänyt muutamaan lauseeseen silloin tällöin kun ollaan suomalaisen kämppiksen kanssa kahdestaan. Niin, ja toki jännitän sitä, että miten osataan liikkua Lontoossa ympäriinsä - paria läpikulkureissua lukuunottamatta en ole noloa kyllä sinne vielä ehtinyt, ja epäilen, että metronkäyttötaitoni ovat saattaneet ruostua sitten viime näkemän. Vaikka suurin ongelmahan siinä taitaa olla lähinnä se, että tietää kumpaan suuntaan on menossa. Ja kysyvä ei tieltä eksy ja niin poispäin. Nappaan vain itsepuolustushaarukan laukkuun ja näytän kovapintaiselta ja vihamieliseltä siltä varalta, että joku pelottava lontoolainen saa päähänsä ahdistella maaseudulta tullutta turistia. 

Kävin vihdoin lauantaina katsomassa Canterbury castlea! Eihän se ihan yhtä salskea ollut kuin esimerkiksi Dover castle...

Tykkään kyllä Lontoosta kovasti, mutta täytyy sanoa, että nyt kun on ollut muutaman kuukauden täällä pikkukylässä ja katsellut muita paikallisia pikkukyliä tuntuu kyllä vähän siltä, että "Lontoo" ja "Englanti" ovat kaksi ihan eri asiaa. Lontoo on ihana, ja iso, ja kiireinen, ja siellä on nähtävyyksiä ja maailman kivoin Waterstone's, mutta sillä ei ole kyllä kovin paljon tekemistä sen kanssa, miten minä miellän Englannin. Mulle Englanti on tämän lyhyen täällä vietetyn ajan perusteella yhtä kuin... Lampaita. Lampaita ja kaunista Hobittila-maaseutua, monta sataa vuotta vanhoja linnoituksia, pubeja ja superkarvaisia poneja ja söpöjä taloja. Niin, ja toki englantilaisia ihmisiä. Viimeksi kun muutama vuosi sitten kävin visiitillä Lontoossa tuntui siltä, että joka toinen siellä töissä oleva henkilö oli ulkomaalainen. Vaikka ei sillä, kyllähän niitä ulkomaalaisia täällä Cantersissakin riittää - ei University of Kent turhaan olen UK's European University niin kuin mainoslause kuuluu...

Niin, takaisin asiaan! Tosiaan kyseessä on Lontoo-kuukausi ja siskokuukausi, koska suurin piirtein kaksi viikkoa siitä kun olen kotiutunut Lontoonreissulta isosisko ykkösen kanssa saapuu saarivaltioon isosisko kakkonen poikaystävineen. Heidän kanssaan katsellaan myös minun piskuista kotikaupunkia, mutta loppujen lopuksi suunnistetaan myös Lontooseen. Tuleepahan ainakin kuukauden suurkaupunkikiintiö täyteen - ja aika jännää, kuukauden toinen Lontoonvisiitti osuu vain muutamaa päivää ennen kuninkaallisia häitä! Kaikki demokratian ja marxismin nimeen vannovat Tiedostavat Politiikanopiskelijakaverini tuhahtelevat kun kuulevat mun intoilevan jostain kuninkaallisista häistä, mutta onhan se jännää, kerran elämässä-kokemus ja niin edespäin. Ja joko sanoin, miten kivaa on nähdä siskoja?

Taidan lopettaa tämän turhanpäiväisen jaarittelun suosittelemalla paria kirjaa. Olen nimittäin täällä Englannissa löytänyt uuden suosikkikirjoittajan, David Nicholls on herran nimi. Kyseisen kirjailijan One Day-kirja on täällä Waterstone'sin toplistan kärkipäässä, ja tykkäsin siitä kyllä kovasti. Okei, loppu oli kyllä kliseinen ja latisti vähän koko kirjaa, mutta etenkin kirjan alkupuoli oli tosi nautittavaa luettavaa. Kyseinen kirjoittaja osaa kuvata melkein surkuhupaisan tarkasti sitä, millaista on olla nuori ja odottaa elämältä niin paljon, ja miltä tuntuu kun niistä unelmista ei sitten tulekaan mitään. Aika realistisen masentavaa - mutta toisaalta One Day oli kirjoitettu niin hilpeästi ja terävästi, että lukiessa ei pahemmin masentanut. Lauantaina sitten ostin saman kirjoittajan Starter for Ten-pokkarin. Se kertoo yhdeksäntoistavuotiaan pojan ensimmäisestä vuodesta yliopistossa ja siitä, miten se rakastuu suosittuun tyttöön ja yrittää kiinnittää sen huomion itseensä. Starter for Ten on järkyttävän hauska kirja, välillä kyllä liikutaan myötähäpeän puolella, mutta samalla päähenkilö Brian on tosi samaistuttava. Tykkään valtavasti siitä, miten Nicholls tekee tosi teräviä havaintoja tunteista ja tapahtumista, lukiessa tulee sellainen olo, että hei, olen joskus itsekin tuntenut noin. Mikä ei välttämättä ole aina hyvä asia kun myötähäpeän genressä liikutaan... Mutta joo, lopetan tämän mainostuokioni tähän toteamalla, että etsikää David Nichollsin kirjoja käsiinne, jos vain käsiinne saatte.