Penny Lane is in my ears and in my eyes

...no, itse asiassa otsikko valehtelee, koska vaikka olin muuten liikkeellä Beatles-alueella se varsinainen Penny Lane jäi välimatkaongelman vuoksi näkemättä. Puolet otsikosta on kuitenkin totta. Penny Lane is in my ears pitää tavallaan paikkaansa - nimittäin tällä hetkellä korvista roikkuu äärimmäisen hienot Penny Lane-osoitekyltit, jotka ostin söpöstä pikkuputiikista toiselta puolelta Englantia.

Ensivaikutelma Liverpoolista Lime Street-rautatieaseman portailta katsottuna.

Tämä toinen puoli Englantia oli tietenkin Beatlesin synnyinkaupunki Liverpool, missä heiluin innokkaana maanantain ja tiistain. Päätös lähteä Liverpooliin oli vähintäänkin improvisoitu sellainen. Totta kai olen miettinyt, että olisi kiva käydä Edinburghissa / Manchesterissa / Liverpoolissa ennen lähtöä, mutta välissä luovuin jo suunnitelmasta kokonaan, kun matkustaminen on sen verran kallista ja vaivalloista. Sunnuntaina tuli kuitenkin sellainen olo, että mitä pahusta, kerranhan täällä vaan ollaan (no ei oikeasti, aion kyllä tulla takaisin, mutta tämä nimenomainen kokemus eletään vaan kerran), joten miksi ei sitten toteuttaa edes joitakin matkustushaaveitaan? Edinburgh oli liian kaukana ja hotellimajoitus siellä liian kallista, joten päädyin sitten toiseen suosikkivaihtoehtooni, Liverpooliin. Ensin meinasin mennä sinne vain päiväreissulle, koska mun majoituksenhankkiminen on luottokortin puutteesta johtuen vähintään hankalaa, mutta sitten päätin sijoittaa reissuun vähän enemmän aikaa ja rahaa ja varasin itselleni Ebookersin kautta hotellihuoneen, sieltä kun voi varata matkoja ilman luottokorttia. Sitten vain äkkiä kirjastoon tulostamaan varaustiedot ja hotellin kartta ja seuraavana aamuna äkkiä yöpymiskamat kassiin ja reissuun. Joskus on hauskaa olla spontaani!

Miksi Liverpool? Tähän on useampia syitä. Olen ollut kohta kymmenen vuoden verran ihastunut Beatlesin musiikkiin, joten Liverpoolin historia Beatles-kaupunkina totta kai kiinnosti. Muutenkin Liverpoolin historia kiinnosti. Voisin varmaan mainita myös, että jotain vaikutusta saattoi olla Liverpoolin scouse-aksentilla, joka skottiaksentin ohella on ihanin puhetapa, johon olen ikinä törmännyt... Lisäksi halusin ylipäätänsä matkustaa jonnekin vähän kauemmas, että voisin sitten matkalla junanikkunasta katsella toivon-mukaan-vähän-erilaisia-maisemia kuin täällä Kentin alueella. Olen täällä ihan erilainen matkustaja kuin Suomessa. Suomessa yritän parhaani mukaan nukkua koko matkan, että reissu menisi nopeammin, tai vaihtoehtoisesti lukea jos satun olemaan junassa (bussissa lukeminen on mulle edelleen melkoinen no-no). Täällä puolestaan yritän parhaani mukaan pysyä hereillä ihan vain siksi, ettei hienoja maisemia vain jäisi näkemättä. Nytkin matkan varrella näkyi niin lehmiä, lampaita, joutsenia kuin fasaanejakin... ja monivärisiä hevosia, englantilaiset eivät näköjään tykkää normaalinvärisistä hevosista.

Tähän asti olen elänyt onnellisesti siinä uskossa, että Englannissa junaliikenne toimii paremmin kuin Suomessa. Yleensä toimiikin; ne muutamat kerrat mitä olen junalla reissannut juna on aina ollut minuutilleen ajallaan eikä ihmeellisiä viivästyksiä tule. Liverpooliin mennessä menin kuitenkin Pendoliinolla... ja siihen tuli vikaa pariinkin otteeseen matkan varrella niin, että loppujen lopuksi saavuin Liverpooliin melkein tunnin myöhässä. Näköjään sillä ei ole väliä missä maassa sattuu olemaan, Pendoliino on aina Pendoliino!

 

Majoituspaikkana Liverpoolissa oli ylläoleva hotell, base2stay Liverpool.  Kyseinen hotelli maksoi Ebookersin kautta varattuna vähän yli kuusikymppiä. Hostelli olisi tietty ollut halvempi, mutta luottokortiton persoona ei pötki saarivaltiossa kovin pitkälle, joten piti tyytyä Ebookersin tarjontaan. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen majoitukseen. Base2stay Liverpool oli ihana, englantilaiseksi hotelliksi suorastaan huippuhieno! Kyseessä oli virallisesti neljän tähden hotelli, mitä ei olisi hinnan perusteella uskonut. Tämä kuitenkin selittyy sillä, että hotellissa ei tarjoiltu aamupalaa, mikä teki siitä vähän halvemman. Itseäni ei kuitenkaan haitannut ollenkaan, koska englantilaiset hotelliaamupalat tuppaavat olemaan kökköjä (Canterburya lukuunottamatta!) ja hotellihuoneessa oli oma minikeittiö, missä pystyi itse kokkailemaan itselleen ruokaa. Suurin piirtein sadan metrin päässä hotellista oli ruokakauppa Tesco, josta kävin illalla nappaamassa itselleni valmiiksi aamupala-ainekset. Hotelli oli valtavan hienosti sisustettu, sänky oli pehmoinen ja valtava ja televisio oli iso ja kiva. (Olen täällä kehittänyt addiktion hotelli-televisioihin. Varmaan kun ei kotona sellaista ole.) Kylpyhuone oli kunnon luksuskylpyhuone; suihkussa ei ollut käsisuihkua, vaan kun suihkun väänsi päälle, katossa olevasta jättimäisestä suuttimesta tippui vettä niin, että tuntui sieltä kuin olisi seisonut vesiputouksen alla. Sukulaisille voisin varmaan lisäksi mainostaa jääpala-automaattia... Parasta hotellissa oli kuitenkin superystävällinen ja avulias palvelu. (Niin, ja sillä söpöllä vastaanottovirkailijalla ei ollut tietenkään mitään tekemistä asian kanssa. Etenkään kun sillä oli ihana scouse-aksentti, jota olisin voinut kuunnella koko päivän. Se sanoi vastaavansa mielellään kysymyksiin, jos tarvitsen vinkkejä, missä käydä... saatoin kysyä tyhmiä muutaman kerran ihan vaan, että voisin kuunnella sen aksenttia, ja sitten olin ihan makaronia polvissa. On se rankkaa olla kieltenopiskelija!)

Liverpoolissa suunnistin ensimmäisenä Albert Dockia katsomaan. Kyseinen alue koostuu siis vanhoista laitureista ja satama-altaista, ja ilmeisesti sillä on sen verran historiallista arvoa, että sille on lätkäisty UNESCOn maailmanperintökohteen arvosana. Nykyään Albert Dockilta löytyy kaikkea ravintoloista ja kahviloista turistikauppoihin ja muihin nähtävyyksiin; esimerkiksi Beatles-museo eli The Beatles Story löytyi sieltä. Lisäksi kiersin muutenkin katsomatta rantaa ja vanhoja satama-alueita. 

Albert Dock.

Ikuinen Beatles-fanaatikko-minä saattoi käydä myös muutamissa Beatles-kohteissa. Toisena päivänä Liverpoolissa, kun alkoi sataa vettä minä suunnistin takaisin Albert Dockille sinne Beatles-museoon. Sisäänpääsy ei ollut ilmainen (opiskelijalta 9 puntaa), mutta olen sen verran kiinnostunut, että sen maksoi suhteellisen kivutta. Museossa oli näytteillä kaiken maailman Beatlesin historiaan liittyvää tavaraa, joka ei kyllä varmaan kiinnostaisi muita kuin Beatles-faneja, mutta onneksi olen Beatles-fani, eli olin ihan onnellinen. Museossa kuljettiin eri huoneiden läpi kautta Beatlesin historian aina kouluajoista bändin loppuhetkiin ja myöhempiin vaiheisiin. Apuna kierroksessa oli audio-kierros (museoon mennessä käteen annettiin kuulokkeet ja laite, johon oli nauhoitettu Beatlesin tarina John Lennonin siskon kertomana), josta pystyi aina jokaiseen huoneeseen mennessä kuuntelemaan siihen tiettyyn bändin vaiheeseen liittyvän selostuksen. Jos tietää jo kaiken Beatlesista, kertomus ei ehkä tarjoa kovin paljon uutta - esim. Beatlesin alkuvaiheet olivat ainakin mulle tulleet tutuksi jo sillä, että katsoin elokuvan Nowhere Boy. Uuttakin asiaa kuitenkin tuli, ja ylipäätänsä minusta kierros oli mielenkiintoinen ja kivasti toteutettu. 

Beatles-juttujahan on Liverpoolissa loputtomasti... Matkan aikana silmiin osui ainakin McCartney's Bar, Lennon's Bar, Hard Day's Night Hotel (Beatles-teemahotelli), Eleanor Rigby-hotel, Eleanor Rigby-patsas, John Lennonille omistettu Peace & Harmony-muistomerkki ja ties mitä muuta. Niin, ja sitten niitä Beatles-aiheisia kauppoja. Tarjolla oli myös opastettuja kierroksia, joissa olisi päässyt katsomaan Beatlesin jäsenten synnyinkoteja ja sitä paljonpuhuttua Penny Lanea ja ties mitä muuta, mutta itsellä ei ollut aikaa eikä halua käyttää niitä paljon rahaa. Kävin kuitenkin the Cavern Quarterissa, eli korttelissa, missä the Beatles vaikutti ennen kuin nousi kuuluisuuteen. Siellä erikoisnähtävyytenä oli the Cavern Club, missä the Beatles soitti parisensataa kertaa uransa aikana ennen kuin manageri kiikutti ne muille maille. Muitakin kuuluisuuksia on klubilla soittanut; tiiliseinään klubin ulkopuolelle oli kaiverrettu useimpien siellä esiintyneiden bändien nimet, ja löytyihän sieltä ties mitä Oasiksesta Elton Johniin ja muihin. Cavern-korttelista löytyi myös Liverpool Hall of Fame, mihin oli listattu kuuluisat Liverpoolista lähtöisin olevat yhtyeet. 

Cavern Clubissa esiintyneitä bändejä tiiliseinään listattuna.

John Lennon nojailee seinään Mathew Streetilla.

The Cavern Club.

Että semmoinen Beatles-kierros Liverpoolissa. Joku vähemmän Beatlesista tykkäävä olisi ollut varmaan ihan tuskissaan mun kanssa reissussa, mutta mulla oli hauskaa. Ja on sitä kummempaakin fanitusta nähty. Piipahdin matkan varrella takaisin hotelliin Liverpool FC:n virallisia fanituotteita myyvässä kaupassa, enkä kyllä ikinä lakkaa ihmettelemästä sitä, mitä kaikkea jalkapallofaneille kaupataan. Pelipaidat, huivit ja mukit vielä ymmärrän, mutta tuossa kaupassa myytiin nurmikonsiemeniä Liverpoolin jalkapallostadionilta meiningillä "kasvata itse oma Anfieldisi". Kyllähän Beatles-kaupoissakin kaikkea kummallista myytiin (esim. Beatles-essuja, hmm?) mutta siellä kukaan ei sentään kaupannut nurmikkoa, jonka päällä the Beatles on kävellyt. Vaikka näin jälkeenpäin mietittynä en olisi kyllä pahemmin ihmetellyt.

Liverpoolin katedraali (no, yksi niistä.)

Beatles-kohteiden ja satama-altaiden lisäksi kiersin kaupungissa ihan muuten vain paikkoja katsomassa. Kävin katsomassa muunmuassa Liverpoolin katedraalia, joka on ainakin mainostuksen mukaan maailman vanhin anglikaaninen katedraali. Lisäksi kävelin keskustassa ja Ropewalks-alueella, mistä löytyy niitä vanhoja, oikein ihanan Liverpool-henkisiä rakennuksia. Kiva kiva kiva kaupunki! Myönnettäköön, että kahdessa päivässä ei ehtinyt nähdä läheskään kaikkea näkemisen arvoista, ja lisäksi mulla oli vielä molempina päivinä päällä ikävä huimaus, joka pisti jarruja vastaan. No, tulipahan ainakin kuunneltua paljon katusoittajia (yllättävän lahjakkaita sellaisia!) kun välillä piti istua alas kun meinasi iskeä hutera olo. Niskakivulla on nähtävästi kaikenlaisia ihania sivuvaikutuksia.

Puisto Liverpool One-alueella.

Nyt on sitten meneillään se kuuluisa Lopun Alku. Olin tiistai-iltana hädin tuskin ehtinyt astua jalalla ovesta sisään Liverpool-reissun jälkeen kun piti jo suunnistaa kampusbaariin karaokeen (kuuntelemaan, ei laulamaan!) Normaalisti haluaisin vähintään vuorokauden verran ihanaa, yksityistä, laiskaa reissustatoipumisaikaa, mutta vielä en ole sitä saanut; yksin laiskottelua on paljon vaikeampi oikeuttaa kun on niin vähän aikaa jäljellä. Tiistaina oli yhden kämppäkaverini ja yhden toisen kaverini viimeinen ilta Canterburyssa, joten eihän nyt silloin jäädä kotiin. Eilen oli vielä yhden kaverin läksiäisjuhlat, joten jälleen olisi ollut epäkohteliasta jäädä pois vaikka väsyttikin. Tänään on taas yhden kaverin viimeinen ilta Canterburyssa, joten taidetaan suunnistaa illalla keskustaan pubiin livemusiikkia kuuntelemaan. Kunhan reissaan Suomeen taidan viettää ensimmäiset kaksi viikkoa syvässä, syvässä unessa... No, ei saa valittaa kun näkee ihmisiä Viimeisen Kerran (vaikka itse koetan kyllä välttää dramaattisia Jäähyväisiä, maailma on kuitenkin sen verran pieni paikka, että jos johonkuhun haluaa törmätä niin kyllä siihen vielä törmää välimatkasta riippumatta.) Eilen yksi kämppäkavereista tosiaan jo poistui Canterburysta. Onneksi kyseessä oli neiti Suomalainen, jonka lähdöstä mun ei tarvitse olla järjettömän surullinen, koska, hmm, Suomessa varmasti joskus törmätään. Nyt meitä on sitten täällä jäljellä enää neljä pitämässä yllä Willowsin kunniaa. Onneksi kaikki neljä ollaan lähdössä kotiin vasta kun meidät potkitaan täältä ulos, joten vielä viikkoon ei tarvitse erota kenestäkään.

Mun matkailut alkaa olla matkailtu. Totta kai tässä Kentin alueella voi vielä jonkun ex tempore-reissun tehdä, kun bussiliput ovat halpoja ja joka paikkaan pääsee aika nopeasti ja kätevästi. Pidempiin reissuihin ei kuitenkaan ole enää oikein rahaa eikä kyllä aikaakaan; joka päivä tuntuu olevan jonkun läksiäiset tai joku tapahtuma, mihin pitäisi osallistua, ja käytännön juttujakin pitäisi alkaa vähitellen hoitaa. Eilen kävin ostamassa bussilipun lentokentälle. Ensi viikolla meidän pitää siivota asunto. Tuliaisia pitäisi ostaa. Tavaroiden suhteen pitäisi tehdä vähitellen inventaariota.

Kyllä se vain alkaa näyttää siltä, että joskus täältäkin pitää lähteä kotiin. Vaikka en kyllä usko, että se tuntuu kotiinlähdöltä ennen kuin istuu lentokoneessa ja jyrsii paniikissa kynsiään. Jos sittenkään. Mikä kotiinpaluu se sellainen muka on, jos taakse jää paikka, joka on sekin koti?