Lontoo vol. 3

Nyt on vanhemmat palautettu takaisin Suomi Finlandiin, ja lapsikin on saapunut turvallisesti takaisin Cantersiin. Takana on oikein kiva muutaman päivän miniloma äipän ja iskän kanssa: ensin pari päivää ihmeellisessä Canterburyssa, sitten parin päivän pikakierros Lontoon nähtävyyksiä katsomatta. Sekä Canters että London ovat mulle toki jo tuttuja paikkoja (no, toinen tutumpi kuin toinen), mutta siitä huolimatta niissä oli vanhusväen kanssa mukava kiertää. Vanhemmille kaikki oli niin uutta ja jaksoivat olla niin kiinnostuneita kaikesta, että siinä samalla näki itsekin paikat uusin silmin, ja kaikki tuntui hienolta ja ihmeelliseltä.

Säätilahan meitä ei ihan vanhempien reissun aikana suosinut. Aika ironista oikeastaan; olen parin kuukauden verran mainostanut innoissani vanhemmille Englannin lämmintä ja aurinkoista säästä, mutta sitten kun vanhemmat tulevat käymään täällä on lähinnä pilvistä. Ja tuulista. Ja sataa vettä. No, ainakin vanhemmat saivat aidon englantiaisen kokemuksen, Suomessa kun Englannin hankalat säätilat ovat jo ihan legenda. Eikä missään vaiheessa onneksi ollut niin kehno keli, että ei olisi voinut ulkona olla. Sateenvarjolla pääsee pitkälle ja tihkusateen pystyy ignoroimaan kun vaan ottaa sen asenteen, ettei sen takia kannata harmistua.

Söpö pikkukuja Canterburyssa.

Vanhemmat taisivat olla kanssani samaa mieltä siitä, että Canterbury on kyllä kivempi kuin Lontoo. Vaikka pientä, keskiaikaista Canterburya ja isoa suurkaupunki-Lontoota ei voikaan ihan kunnolla verrata keskenään, on Canterburyssa kyllä selkeästi puolensa. Makuasiahan se tietenkin on, mutta minä en vain ole ikinä ollut suurkaupunki-ihminen. Tampere on kivan kokoinen, mutta Helsinki on mulle jo liian iso ja ruuhkainen ja sekava, joten Lontoo on tietenkin vielä isompi ja ruuhkaisempi ja sekavampi. Lontoossa on kiva käydä, mutta enpä siellä kyllä asua haluaisi. Silti pahempiakin suurkaupunkeja on luultavasti olemassa; kuten vanhemmat huomauttivat, Lontoossa tungosta oli ärsyttäväksi määrin asti lähinnä Oxford Streetillä, muuten siellä mahtui kulkemaan ihan hyvin. Lisäksi Lontooseen on mahdutettu paljon vihreää, puistoja löytyy monta ja viherkaistaleita on muutenkin onnistuttu ujuttamaan kaupungin keskustaan. Vaihtelua riittää, uutta ja vanhaa on rakennettu sekaisin, samoin paljon kaunista ja rumaa.

Pilgrims Hotel Canterburyssa.

Canterburya voisi ehkä kehua käytännöllisemmäksi kuin Lontoota. Halvemmaksi myös; äipän keliakian takia käytiin koko reissun ajan yhden tietyn pubiketjun pubeissa syömässä, ja vaikka kyseessä oli ketju, ruoan hinnat olivat Lontoossa korkeammat kuin Cantersissa. Myös matkatavaramyymälöissä ynnä muissa vastaavissa huomasi kyseisen trendin; Lontoossa voi rahastaa, joten niin siellä myös tehdään. Eron huomasi etenkin majoituksen tasossa. Itse asustin Canterburyssa totta kai omassa kämpässäni, mutta kävin vanhempien hotellilla tarpeeksi usein huomatakseni, miten ihana se oli. Kyseessä oli siis Pilgrims Hotel ihan kaupungin keskustassa. Hotelli on rakennettu 1500-luvulla ja siellä on nettisivujen mukaan vain 14 huonetta, joten mikään jättihotelli ei ole kyseessä, vaan pikemminkin pieni ja sympaattinen, bed&breaktfast-tyylinen paikka. Hotelli oli loistava löytö. Suloinen, perienglantilainen sisustus, hyvä sijainti ja erinomainen palvelu - ei ollenkaan hullumpi paikka nukkua. Voisin tietenkin motkottaa jotain hankalasta kylppäristä, mutta käsitteet Englanti ja hankala kylppäri ovat toistensa synonyymeja, joten en motkota. Sitä paitsi vanhemmillani ei ollut sen kanssa mitään ongelmia, minusta se ei vain tykännyt. Yksi hotellin parhaista puolista sen sijaan oli aamupala. Liityin yhtenä aamuna vanhempien seuraan aamupalalle ja olin kyllä erityisen positiivisesti yllättynyt. Ainaisen paahtoleivän ja marmeladin lisäksi hotellissa tarjoiltiin full English breakfast, ja lisäksi tarjolla oli jogurttia, kroissantteja ja tuoreita hedelmiä. Nams! Vanhemmillakin oli Pilgrims Hotelista vain hyvää sanottavaa, joten mainostan nyt törkeästi ja kannustan kaikkia Canterburyyn matkustavia varaamaan sieltä huoneen. (Kyllä, olen innoissani. Kivat hotellit on Englannissa harvassa.)

Pilgrims Hotelin vastaanottoaula...

... ja ravintola.

Lontoossa minäkin nukuin sitten hotellissa. Meidän hotelli oli nimeltään Glendale Hyde Park Hotel ja löytyi läheltä Paddingtonin asemaa, en tiedä, onko alueen nimi sitten nyt Bayswater vai Paddington. Joka tapauksessa Paddingtonille oli meidän hotellilta sellainen viiden minuutin kävelymatka, joten ihan hyvä sijainti oli hotellilla. Muutenkin hotelli oli Lontoo-majapaikaksi ihan hyvä. Mulla ei ole koskaan odotukset korkealla kun Lontoossa majoitutaan, mutta toisaalta eipä siellä mitään loistohotellia kaipaakaan, kun hotellilla käydään lähinnä nukkumassa. Niin kauan kuin kylpyhuone on siisti ja lakanat puhtaat minä olen yleisesti ottaen tyytyväinen. Taidan olla sieltä positiivisemmasta matkailijajoukosta lähtöisin. Välillä hotelliarvosteluja lukiessa alkaa mietityttää, että onko joku hotelli ihan kauhea kun sitä on haukuttu niin kovasti, mutta kokemus on osoittanut, että yleensä haukut ovat liioiteltuja. Tuntuu vähän siltä, että jotkut ottavat hotelliyöpymisensä vähän liian vakavasti ja valittavat jokaisesta pienestä asiasta - ja sitten suurentelevat niitä asioita arvosteluihinsa. Itse olen ottanut sen asenteen, että aina kun jotain hankalaa tulee vastaan, pistän sen englantilaisen omalaatuisuuden piikkiin ja sitten ärsyttää paljon vähemmän kun hankaluuksiin suhtautuu kulttuurikokemuksena. Yleensäkin kaikki on asenteesta kiinni, pienet asiat käyvät hermoille, jos niiden antaa käydä hermoille.

Katu, jonka varrelta hotelli löytyi Lontoossa.

Niin, takaisin siihen hotelliin. Glendale Hyde Park Hotel oli ihan kelvollinen hotelli, en näe mitään syytä, miksi siellä ei voisi yöpyä lyhyellä kaupunkilomalla. Hotellin ulkomaalaiset vastaanottovirkailijat tuntui vähän hassuilta, kun itse puhuin parempaa englantia kuin ne, mutta toisaalta Lontoossa on sen verran paljon ulkomaalaisia työntekijöitä, että ei se mikään ihme ollut. Ja kyllä niidenkin kanssa asiat hoituivat hyvin ja palvelu oli ystävällistä, hassu aksentti vain aiheutti ensin ymmärtämisvaikeuksia. Hotellihuone oli hyvin pieni, eipä sinne kylppärin, kolmen sängyn ja yöpöytien lisäksi mitään mahtunut. Toisaalta nukkumaanhan sinne oltiin tultu, joten ei se ainakaan minua haitannut. Suihku oli hyvä ja puhdas, joten hyvin siellä pari päivää majoittui. Aamupala oli totta kai sitten se hyvin köyhä continental breakfast, paahtoleipää marmelaadilla, muroja, teetä ja kahvia. Keliakia-äipälle ei sieltä mitään syötävää löytänyt, joten sen puolesta en voi suositella, mutta mepä oltiin kaukaa viisaita ja pakattiin äitille omat ruoat mukaan. Ja hotellihuoneesta löytyi jääkaappi! Harvinainen poikkeus, joka helpotti ruokailua kovasti, kun pystyi varastoimaan jogurttia ja sen sellaista kylmään. Lisäksi hotellissa pystyi keittämään kahvia ja teetä, mikä oli iso plussa.

Hotellihuone Lontoossa.

No niin, nyt on leikitty matkaopasta ja arvioitu majoituspaikkoja. Sitten voisin mainostaa vähän ruokapaikkoja. Normaalisti reissussa ollessa tulee piipahdettua ensimmäiseen vastaantulevaan kivannäköiseen pubiin tai kahvilaan, mutta tosiaan tuo äipän erikoisruokavalio asetti pieniä rajoituksia. Hienosti siitäkin kuitenkin selvittiin, kun vaan jaksaa tehdä vähän taustatyötä. On ihan mahdollista, että useammastakin pubista löytyisi gluteenitonta ruokaa kun vaan jaksaisi selvittää ja kysellä, mutta me tehtiin homma itsellemme helpoksi ja vierailtiin pubeissa, joista tiesimme sitä gluteenitonta ruokaa löytyvän. JD Wetherspoons-pubiketju palveli siis sekä Cantersissa että Lontoossa. Yksittäiset pubit ovat varmasti vielä persoonallisempia ja vaihtelevampia kuin ketjut, mutta tämä ketju toimi kyllä hyvin. Hyvää perus-pubiruokaa, hyvät hinnat (etenkin Cantersissa) ja pubimaisia pubeja. Ja tosiaan ruokalistaan oli merkattu selkeästi ne gluteenittomat vaihtoehdot, eli ei tarvinnut repiä hiuksia ja yrittää itse pohtia asiaa. Suosittelen! Kahvilla käytiin pariin otteeseen Costa-kahviloissa, missä löytyi mulle ja iskälle herkullisia muffineita ja äidillekin pientä gluteenitonta hyvää. Ja valtavat mukit vihreää teetä, nams!

The Willow Walk-pubi lähellä Victoria-asemaa.

Että semmoista kierrosta Cantersissa ja Lontoossa. Asfaltinkestokykyni on selvästi parantunut sitten edellisen reissun, koska vaikka tässä oltiin ahkerasti jalkeilla ja paikkoja katselemassa neljä päivää, olin vielä viimeisenä iltana ihan kävelykunnossa. Totta kai polvet ja lonkat kärttyili vähän, kuten aina, mutta tällä kertaa en sentään kävellyt viimeistä päivää yhdeltä puistonpenkiltä toiselle ihan vain siksi, että en kärsi kävellä enempää. Näköjään Lontoo ja kipu eivät olekaan välttämättä toistensa synonyymeja! Ahkerasti kuitenkin kierrettiin, aamusta iltaan pelkillä ruokatauoilla välissä. Ilmeisesti maisemakierroksiinkin tottuu kun vain niitä tekee tarpeeksi usein. (Tai sitten edellisestä Lontoonreissusta oli kulunut tarpeeksi pitkä aika ja jalkaparat olivat unohtaneet.)

Vihreää St. James's Parkissa.

Perhe on muuten hassu asia. Ennen tätä olin nähnyt vanhempani viimeksi tammikuussa. Messengerin välityksellä on totta kai vaihdettu säännöllisesti kuulumisia, mutta tätä ennen en ollut edes puhunut vanhempieni kanssa puhelimessa sitten tammikuun. Silti välittömästi tuntui siltä kuin olisi oltu ehkä joku viikko eri paikoissa, ei kuitenkaan pidempään. Sama juttu oli molempien siskojen kanssa. Niin se kai vain perheen kanssa menee, voidaan olla kaukana toisistamme pitkiäkin aikoja kerrallaan, mutta ei siinä mitään vieraantumista tapahdu. Oli vain huippukivaa viettää pitkästä aikaa muutama päivä vanhempien kanssa. Myönnettäköön, että taisin vähän kanaemoilla, että eivät kai ne eksy pelottavassa vieraassa maassa... vanhempia taisi vähän naurattaa. Ovathan ne ulkomailla selvinneet hienosti ennenkin, mutta jotenkin se on eri asia kun kyseessä on minun maa.. No, hienosti selvisivät lentokentälle ihan ilman minun apuakin. Eroaminen ei edes tuntunut surulliselta, kun vähän yli kahden viikon päästä nähdään taas.

Peter Pan-patsas Kensington Gardensissa / Hyde Parkissa.

Tosiaan, vähän yli kahden viikon päästä olen jo kotona. Voisin pitää tässä taas yhden puheen siitä, miten traagista ajan kuluminen on, mutta suoraan sanottuna tässä vaiheessa on parempi vain kääntää aivot nollille ja keskittyä nauttimaan näistä viimeisistä viikoista täällä Englannissa. Mitäpä sitä etukäteen suremaan? Mieluummin pidän itseni kiireisenä ja touhuan kaikkea pientä. Kirjoitusintoni on viimein palannut; eilen kirjoitin suurimman osan päivästä ja jatkoin vielä yöllä muutaman tunnin kun uni ei aavemaisen hyvän kirjan jälkeen ottanut tullakseen. Piccadilly Circusin jätti-Waterstone'silta tarttui tosiaan hihaan SJ Watsonin esikoisteos Before I Go to Sleep. En ollut kirjasta kuullut aiemmin, mutta mielenkiintoisen oloinen kansi ja huippuarvostelut vakuuttivat nappaamaan kirjan matkaan. Loistavien Kirjojen Vainuni ei pettänyt tälläkään kertaa, Before I Go to Sleep oli ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Kirja kertoo Christinesta, joka menettää muistinsa joka yö nukkuessaan. Kirja on periaatteessa mysteeri, mutta mielenkiintoisinta siinä on ajatus siitä, miten tärkeä muisti on kuitenkin ihmiselle. Ilman muistia ei ole mitään, ei pysty suunnittelemaan mitään, ei pysty luottamaan keneenkään. Ilman muistia ihminen on pelkkä eläin, niin kuin kirjassa todettiin. Loppu oli yhtä aikaa aavemainen, haikea, onnellinen ja surullinen. En tiedä joko kirjaa myydään Suomessa, mutta suosittelen sen lukemista ehdottomasti. (Ja nyt kun kirjamainostoimistossa ollaan, muistatteko, kun mainostin jossain vaiheessa David Nichollsin One Day-kirjaa? Siitä on tulossa elokuva elokuussa. En taaskaan tiedä, että milloin se rantautuu Suomeen, mutta kannattaa pistää korvan taakse. Anne Hathawaylle naispääosassa irvistelen, mutta Jim Sturgess sen sijaan on yksi suosikeistani, joten ehkä leffasta tulee vielä jotain.)

Kensington Palace.

 Tässä traagisessa kotiinlähdön lähestymisessä on muuten yksi hyväkin puoli: se on mielettömän hyvä tekosyy. Nyt kun on enää vähän yli kaksi viikkoa jäljellä on suorastaan pakko tehdä kaikkea sellaista, mitä tulee jälkeenpäin varmasti ikävä. Matkustelua ei ikävä kyllä taida tapahtua niin paljon kuin haaveilin. Tässä vaiheessa alkaa olla aika vähissä, ja sitä paitsi jätin matkojen suunnittelun niin viime tippaan, että junaliput alkavat olla jo aika inhottavan kalliita, eli monet kaukaisemmista matkakohteista pitänee jättää väliin. On kuitenkin vielä muutama kaupunki, joissa haluan käydä, joten toivon mukaan ehdin matkustaa edes vähän ennen lähtöä. Surullinen tosiasiahan on se, että kaikkea ei ehdi nähdä mitenkään, vaikka kuinka haluaisi. Sehän on kuitenkin hyvä syy tulla takaisin. (Ja takaisin tänne tullaan vielä, tavalla tai toisella, ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin!) Matkustelun lisäksi voi tehdä myös kaikkea muuta pientä kivaa. Esimerkiksi tänään kauppareissulla piipahdin ensimmäistä kertaa koko reissun aikana Starbucks-kahvilassa. Hassua; Suomessa olen aina haaveillut, että sinnekin tulisi joskus Starbucks-ketju, mutta täällä kun niitä on joka nurkan takana ei ole tullut käytyä kertaakaan. Tänään kävin kuitenkin juomassa Starbucksin kuuluisan kermavaahtokaakaon (ei mikään paras idea parinkymmenen asteen lämpötilassa, mutta ei ole varaa heittäytyä nirsoksi kun on näin vähän aikaa jäljellä!) Shoppailuahan on myös varsin hyvä harrastaa nyt kun aika on käymässä vähiin. Tänään ostin Waterstone'silta paksun leivontakirjan, jossa on pelkkiä perienglantilaisia leivontaohjeita. Nyt voin hyvillä mielin leipoa Suomessakin banoffee pieta, sticky toffee puddingia ja treacle tartia. (Tosin viisaampi henkilö olisi saattanut ostaa vähän kevyemmän kirjan, tuosta opuksesta taitaa tulla puolitoista kiloa lisäpainoa mun matkalaukkuun.) Muutenkin Waterstone'silla ja HMV-leffakaupassa shoppailu on täysin sallittua kun joudun kohta eroamaan niistä pitkäksi aikaa. (En sano loppuiäkseni, koska aion tosiaan tulla tänne takaisin vielä joskus, mutta parinkin kuukauden ero Waterstone'sista aiheuttaa fyysisiä tuskia.) Vaatekaupoissa vierailu on soveliasta myös. Haluan häähatun! Siskoni menee ensi syksynä naimisiin ja olen päättänyt, että haluan häihin jonkun hienon pääkoristeen. Kävin Marks&Spencerilla vanhempien kanssa hääkoristeita katsomassa ja tulin siihen tulokseen, että mulla on kummallinen pää: mitä typerämmän näköinen hattu, sitä paremmin se mulle sopii. Olisin voinut kotiuttaa parikin niistä hääkoristeista, mutta ikävä kyllä mulla ei ole rahaa laittaa kolmeakymmentäviittä puntaa hattuun, on se miten hieno tahansa. Nyt rukoillaan, että M&S:lle tulisi alennus ennen kuin palaan Suomeen...

Maailman söpöin karkkikauppa Canterburyssa.

Kaikista mieluiten shoppailisin ruokaa. Ikävä kyllä matkalaukussani on rajattu koko, enkä mitenkään onnistu mahduttamaan siihen kaikkea sapuskaa, mitä tulee Suomessa ikävä. Kivoja karkkeja, hyvänmakuisia keksejä, halpaa Pukka-teetä, banoffee-pieta, fish&chipsia, bangers and mashia, jänniä paikallisia siidereitä... veikkaan, että niitä ei ihan onnistu kuljettamaan matkalaukussa kotiin. Mutta sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa - niitä pitää syödä täällä! Joudun varmaan kahden viikon päästä ostamaan lentokoneesta toisenkin istumapaikan kun en enää sovi yhteen penkkiin sen jälkeen kun olen pari viikkoa tankannut näitä vähemmän-kevyitä englantilaisia herkkuja...

Karkkitaivas sisältäpäin. Miten tästä voi muka erota?