Kuukausi Englannissa

Pitkällisen itsetarkkailun perusteella olen tullut siihen tulokseen, että olen toivottoman säätilariippuvainen tapaus.  Tästä on taas nähty hyvä esimerkki kuluneen kahden päivän aikana. Eilen täällä oli aivan ihana kevätsää, lämpötila oli kymmenen asteen verran plussan puolella, taivas kauniin sininen ja tuulta ei nimeksikään. Suorana seurauksenahan tästä oli se, että eilen oli koko päivän ajan valtavan hyvä mieli, energiaa oli vaikka muille jakaisi ja hymy huulilla koko ajan. Tänään koettiin muutos olosuhteissa. Heräsin aamulla ja ulkona oli pilvistä ja harmaata, ja Lauraparka on potenut koko päivän valtavia käynnistysongelmia. Sängystä nouseminen tuntui ylivoimaiselta urakalta ja silmäluomet ovat tuntuneet koko päivän ajan niin raskailta, että tiedän, että tarvitsisi vain mennä viideksi minuutiksi pitkälleen ja uni voittaisi. Pilvisen sään saamattomuutta pahentaa ennestään se, että tänään ei ollut koulua, mikä tekee yöpuku päällä nahjustelun entistäkin houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. Onneksi kurssikirja piti palauttaa puoleenpäivään mennessä sakkojen uhalla; muuten lojuisin varmaan edelleen peiton alla puolikoomassa. Jouduin suurin piirtein pakottamaan itseni lähtemään kaupungille korvakoruostoksille - minä viisas ihminen kun lähdin Suomesta ilman ainuttakaan korvisparia, ja kuukauden koruttomuuden jälkeen alkoi hirvittää, että kohta menevät kolot korvanlehdissä umpeen. Niinpä siis raahauduin keskustaan koruostoksille - enkä muuten yhtään liian aikaisin, reikä numero kolme oli jo alkanut umpeutua ja jouduin runnomaan aika väkivaltaisesti korviksen siitä läpi. Seuraavaksi varmaan podetaan tulehtuneita korvanlehtiä ja ravataan kauppaan desinfiointiainetta ostamaan...

Tosiaan, korvakorutonta elämää on vietetty nyt kuukausi - ja sehän puolestaan johtuu siitä jännittävästä asiasta, että olen tänään asustanut tasan kuukauden verran saarivaltiossa. Edelleen elossa, edelleen järki tallella ja edelleen onnellisena. Hienoa minä! Tällä kuukauden kokemuksella voisin nyt kirjoittaa pienimuotoisen mutta pikkutarkan analyysin aiheesta Suomi vastaan Englanti. (Tai ehkä tarkemmin sanottuna pitäisi todeta, että kotikaupunki ja kotikotikaupunki vastaan Canterbury, koska näiden kolmen kaupungin elämänmenostahan on eniten kokemusta. No, ei tässä missään yliopistossa olla, eli pilkunviilaus sikseen.)

Ensimmäisen kuukauden jälkeen arvostamme Englannissa seuraavia asioita (sekalaisessa järjestyksessä):

• Säätila. Kyllä, kotimaastani ylpeänä suomalaisena kierrän ympäriinsä kertomassa ihmisille, että neljä vuodenaikaa on rikkaus ja talvi on hieno asia, mutta suoraan sanottuna viimeisen kuukauden aikana ei ole ollut talvea tippaakaan ikävä. Täällä lämpötila on pysytellyt päiväsaikaan koko ajan plussan puolella, sadetta ei ole näkynyt ollenkaan niin paljon kuin saarivaltiolta voisi odottaa ja aurinkokin on ilahduttanut läsnäolollaan silloin tällöin. Odotin, että täällä olisi tuulisempaa - ja onhan täällä päiviä, jolloin tuntuu siltä, että voisi tehdä helposti maijapoppaset - mutta yleisesti ottaen säätila on kiva. On tosi virkistävää mennä ulos, kun ei tarvitse pukeutua aina eskimoksi. Toisaalta veikkaan kyllä, että jos eläisin koko elämäni kolmen vuodenajan valtiossa, jossain vaiheessa alkaisi masentaa (ainakin jouluna pitää olla lunta!) mutta näin väliaikaisesti on oikein mukavaa jättää talvi taakse. 
• Ympäristö. Veikkaan, että kämppäkaverit eivät kohta halua enää kävellä mun kanssa minnekään, koska olen jatkuvasti pysähtymässä ja ihmettelemässä jotain pensasta (kasvikirja tänne kiitos!) ja osoittamassa söpöjä jäniksiä ja oravia ja hihkumassa, että "Ooooh bunny! Ooooh squirrel! Aren't they cute?" Mutta puolustukseksi sanottakoon, että onhan ne söpöjä. En tajua miten jänikset voivat olla täällä niin pieniä - suomalaisiin rusakoihin verrattuna ne ovat suorastaan taskukokoisia, vauvajäniksiä, vaikka veikkaisin niitä kyllä täysikasvuisiksi. Ja oravat puolestaan ovat lihavia kuin mitkä. Ja pointtinahan tässä siis oli, että niin paljon kuin arvostankin suomalaista luontoa, en ollenkaan pistäisi pahakseni, jos näitä söpöjä pörröisiä juttuja näkisi sielläkin useammin kuin kerran vuodessa. (Tosin ehkä voisin itse avittaa asiaa ja muuttaa pois Tampereen keskustasta?)
• Kieli. Brittiaksenttia on aivan ihana kuunnella. Tietenkin siinä on se huono puoli, että kun keskittyy kuuntelemaan ja ihastelemaan jonkun aksenttia niin puheen varsinainen sisältö menee täysin ohi korvien, mutta yleisesti ottaen olen aika onnellinen aina kun pääsen kuuntelemaan brittiaksenttia. Tykkään kovasti myös kielen erikoispiirteistä, siitä paljonpuhutusta mystisestä cheers!-huudahduksesta ja ihmisten tapaa kutsua täysin tuntemattomia ihmisiä nimillä love ja darling ja sweetheart ja ties mitä muuta.
• Siivooja. Tätä ei voi kehua tarpeeksi. En tiedä, mitä tekisin, jos joutuisin siivoamaan tämän kämpän itse. Nyt sentään tarvitsee pitää huolta vain omasta huoneesta.
• Luentojen pituus. Suomalaiset saisivat ottaa mallia tästä yhden tunnin mittaisten luentojen ja seminaarien järjestelmästä, itse nimittäin olen Suomessa aina vaarassa nukahtaa puolentoista tunnin mittaisella luennolla, koska keskittymiskykyäni nyt ei vain ole suunniteltu niin pitkiä urakoita varten. Tunnin mittaisella luennolla keskittymiskyky säilyy vielä melko hyvin, istumalihakset eivät joudu liian kovalle koetukselle ja nälkä ja jano eivät iske liian pahasti päälle. 
• Opiskelijoille suunnattu toiminta. Olin etukäteen vähän skeptinen, että mitenköhän täällä löytyy kavereita, kun täällä ei ole opiskelijoille suunnattu samanlaista tuutoritoimintaa kuin Suomessa, mutta turhaan olin huolissani, opiskelijoille on järjestetty niin paljon mahdollisuuksia tekemiseen ja muiden ihmisten tapaamiseen, että ihmisiä tapaa varmasti ja tekemistä löytyy, jos vain itse haluaa. Erilaisia kerhoja ja urheilujoukkueita on valtava valikoima, minkä lisäksi Kent Union järjestää toimintaa ja illanviettomahdollisuuksia opiskelijoille. Sanoisin, että joka ilta on mahdollisuus tehdä jotakin kampuksella, jos vain itsellä on aikaa ja energiaa lähteä mukaan. Tästä asiasta suomalaisissa yliopistoissa saataisiin mielestäni ottaa mallia.
• Kirjakaupat. Joo, onhan se Akateeminen Kirjakauppa ikuisesti rakas ja ihana, mutta kun sielläkin suosikkiosastoni on se englanninkielisten pokkarien osasto, niin onko mikään yllätys, että minä ja Waterstone's olemme muodostaneet nopeasti intohimoisen rakkaussuhteen?
• Pubit. Englantilainen pubikulttuuri on mielestäni ihana! Pubi ei ole välttämättä pelkästään se paikka, jonne mennään juomaan olutta, vaan sinne voi myös mennä syömään, juomaan kahvia tai teetä, istumaan ystävien kanssa tai katsomaan jalkapalloa. Ulkoistetut olohuoneet kunniaan! (Etenkin jos oma huoneesi on niin sotkuinen, ettei sinne tee mieli kutsua ketään.)
• Ruokakaupat. Okei, mulla on myös protestini ruokakauppojen suhteen (ja niistä voi lukea lisää tämän jälkeen seuraavasta arvostamme Suomessa-osiosta), mutta siinä mielessä olen täkäläisten ruokakauppojen suuri fani, että niistä voi ostaa lääkkeitä! Reseptilääkkeitä ei tietenkään ruokakaupasta saa noudettua, mutta särkylääkkeitä yms. käsikauppatavaraa sieltä saa. Särkylääkkeiden suurkuluttajana (vaikka särkylääkekulutus onkin vähentynyt ratkaisevasti sitten viime syksyn, ehkä se migreeninestolääke auttaa sittenkin?) arvostan sitä, että aina ei tarvitse yhden pienen parasetamoolipaketin takia raahautua apteekkiin, vaan sen voi ostaa muiden ruokajuttujen yhteydessä. Niin, ja sekin on kivaa, että ruokakaupoissa myydään viiniä. Ei, äitikulta, en ole alkoholisti. 
• Komeat miehet!

 Ensimmäisen kuukauden aikana olen oppinut arvostamaan Suomessa:

• Saunaa. Suihkun kanssa pärjää ihan hyvin, eikä saunaa oikeastaan ajattele kovin aktiivisesti, mutta silloin tällöin väsyneenä ja jumisena käy mielessä, että olisipa ihana istua kaikessa rauhassa saunassa ja heittää kunnon löylyt. Ikävä kyllä britit eivät jaa tätä mielipidettäni, eli ei saunoja.
• Ruisleipää. Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää?
• Opiskelijoiden vapautta. Suomessa ei hirveästi haittaa, että onko luennolla paikalla vai ei, kunhan vain tekee tehtävänsä ajoissa ja saa hyviä arvosanoja tenteistä. Täällä seminaareissa kuitenkin kiertää läsnäololistat, ja jos on enemmän kuin yksi selittämätön poissaolo, student advisor laittaa viestiä, että voi voi, miksi et ollut seminaarissa? Ei se nyt käytännön tasolla häiritse, kun mulla ei kuitenkaan ole mitään aikomusta lintsata seminaareista, mutta periaatteiden tasolla tuo tuntuu jotenkin vähän holhoamiselta, siltä, että nämä tyypit täällä yliopistolla eivät usko, että opiskelijat osaavat itse ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Okei, tietenkään en voi tietää kuinka taipuvaisia britit ovat lintsaamaan, mutta kun kenenkään ei ole pakko mennä yliopistoon, ja kun kyseessä on kuitenkin täkäläisille kallis maksullinen koulutus niin luulisi, että ihmiset osaisivat sitten ottaa vastuuta. Ja toisaalta koko järjestelmä on niin ristiriitainen - paikalla pitää olla, paitsi jos on sairas, mutta toisaalta sairaudesta ei vaadita mitään todisteita, vaan riittää, että kirjoitat vain sähköpostin, että "voi surku, olen kipeä, en voi tulla luennolle", eikä kukaan tarkasta sitä millään tavalla. Tuntuu typerältä merkitä poissaoloja lintsaamiseen varalta - jos oikeasti haluaisi lintsata, niin kyllä kai sitä sitten kehtaisi myös valehdella sähköpostiviestissä olevansa sairaana?
• Ruokakauppoja. Totta kai täältäkin löytyy kaupasta ne perusjutut - perunoita, pastaa, leipää, vihanneksia - mutta silti on turhauttavaa joskus mennä kauppaan, kun ei voi tietää, että löytääkö etsimäänsä. En ole esim. vieläkään löytänyt rasvatonta jogurttia, joka olisi yhtä hyvää kuin jogurtti Suomessa. Lisäksi olen aika katkera siitä, että nämä täkäläiset eivät ole keksineet lempivalmisruokiani, pinaattikeittoa, pinaattilettuja ja porkkanalettuja. Niin, ja sitten täältä puuttuu kassahihnoilta se pakkaamiseen tarkoitettu tila, joten kaupassa on hyvin turhauttavaa, kun yrittää samaan aikaan maksaa ja tunkea tavaroita kassiin, että saisi tavaransa nopeasti pois seuraavan asiakkaan tieltä. Ikävä suomalaisia kassahihnoja!
• Tervejärkisiä bussikuskeja. Täkäläiset ajavat kuin mielipuolet.
• Normaalia hellaa. Kaasuhella ja minä olemme solmineet jonkinlaisen välirauhan - kaasuhella ei räjäytä taloa ja minä en potki sitä ilkeästi kylkeen - mutta en siltikään ole oppinut tykkäämään täällä ruoanlaitosta sillä lailla kuin Suomessa, vaan se on päivän pakollinen paha. 
• Halpoja opiskelijapalveluita. Kaipaan valtavasti Suomen opiskelijaravintolasysteemiä. Valitan aina, että Kela on kaiken pahan alku ja juuri, mutta täytyy myöntää, että opiskelijoiden aterioiden tukeminen on valtavan hieno asia. Täälläkin on kampusravintoloita, mutta hintataso on korkeampi kuin Suomessa, joten on paljon kannattavampaa kokata kotona. Silti on kuitenkin päiviä, jolloin ei ehtisi / jaksaisi laittaa itse ruokaa, kun luento kestää myöhään tai tunnin tauolla ei ehdi kävellä Parkwoodiin ja laittaa ruokaa, ja silloin opiskelijaravintolat olisivat kivoja. Kaipaan myös Tampereen yliopiston liikuntapalveluita. Täällä puolen vuoden kortti yliopistoliikuntaan maksaa kaksi kertaa niin paljon kuin koko vuoden yliopistoliikunta Tampereella. 
• Käännöstiedettä ja suomalaista yliopistosysteemiä. Olen sitä mieltä, että seminaarit ovat Englannissa hieno keksintö, niissä syntyy mielenkiintoisia keskusteluja ja väittelyt auttavat syventämään luennoilla opittua. En kuitenkaan erityisemmin välitä tästä itsenäisen lukemisen systeemistä. Käännöstieteessä tarvitsee lukea niin vähän kirjoja, että täkäläiset lukulistat tuntuvat lähinnä kidutukselta. Okei, saman verran aikaa opiskelu verottaa Suomessakin, mutta käännösten ja tutkielmien kirjoittaminen tuntuu jotenkin paljon aktiivisemmalta kuin pelkkä kirjojen ja artikkelien pänttääminen. Niin, ja kirjoja lukiessa on paljon suurempi todennäköisyys torkahtaa kesken kaiken... Mitä tulee käännöstieteeseen, niin sitä nyt on vain yksinkertaisesti ikävä. Kansainvälinen politiikka on oikeasti mielenkiintoista ja voisin ehkä jatkaa sen opiskelua sivuaineena Tampereella, mutta ei se käännöstiedettä voita. Kansainvälisessä politiikassa on liikaa teorioita mun makuun (okei, on niitä käännöstieteessäkin, mutta siellä niitä on helpompi vältellä...), minkä lisäksi tuntuu siltä, että saatan olla vähän liian herkkä kansainvälisen politiikan opiskeluun. Tämän päivän lukuläksyni United States & Latin America-kurssille oli kamala, siinä kuvailtiin ihan liian yksityiskohtaisesti ihmisoikeuksien rikkomista, ihmisten kiduttamista ja murhaamista Guatemalassa joskus muutama vuosikymmen sitten, ja minä oikeasti itkin sitä lukiessani, koska koko juttu oli niin kamala. Jos kansainvälisessä politiikassa pitää lukea enemmänkin tuollaista niin ei kiitos, haluan palata takaisin bataattikeittoreseptejä kääntämään vai mitä nyt olikaan.
• Omaa pesukonetta. Okei, pieni ylellisyyshän se on, mutta kun on tottunut siihen, että omassa kämpässä on pesukone ja sinne voi viskata vaatteita melkein milloin huvittaa, niin vähemmästäkin ärsyttää täällä laahustaa aina pyykkitupaan. Sitä paitsi pyykinpeseminen täällä on tosi kallista, joten sitä ei voi tehdä ollenkaan niin usein kuin haluaisi.
• Suomalaisia vesihanoja. Olen jo valittanut tästä kylmä-kuuma-vesisysteemistä, joten ei ole tarvetta tehdä niin uudelleen... sanottakoon vain, että suomalaiset vesihanat ovat aivan ihania.

Voisin jatkaa listaa kumpaankin sarakkeeseen vielä paljon pidempään, mutta sain juuri tietää, että Suomenasuntoni kämpän katosta tippuu vettä, joten kirjoitusmielialani koki juuri hukkumiskuoleman... Että hyvää Englannin-kuukausipäivää mulle sitten vain!