concerning hobbits

Huomenta! Päivän sää on ankean sateinen, joka paikkaa jomottaa, istun huoneessani ja piileskelen siivoojaa ja toivon parhaani mukaan, että se on valmis kohta ja kestonälkäiset ihmiset (lue: minä) pääsevät aamupalalle. Heräsin tuossa tunti sitten ja muokkasin policy reportini otsikot ja lainaukset ja lähdeviittaukset kuntoon; neljän tunnin sisällä pitää raahautua kirjastoon, tulostaa se ja kiikuttaa arvosteltavaksi. Täällä ollaan ihailtavan tiukkoja deadline-juttujen kanssa: jos essee ei ole palautettu viimeistään tasan kello 15:30 niin esseestä saa arvosanaksi nollan, selityksestä viis. Joten tulostamaan täytyy mennä, satoi tai paistoi. Vähän jännitän, että miten tuon policy reportin kanssa käy - olisihan siitä parempi tullut, jos olisin käyttänyt enemmän aikaa sen tekemiseen, mutta suoraan sanottuna raportin lähdemateriaali oli niin oksettavaa luettavaa, että halusin koko jutun vain pois alta. No, niin kauan kuin ne eivät lätkäise niskaani mitään plagioimissyytteitä niin olen ihan onnellinen. (Plagiarismi on toinen juttu, jonka englantilaiset yliopistot ottavat Hyvin Vakavasti.)

Saanko sanoa, että olen ihan tappoväsynyt! Nukuin viime yönä ihanat kymmenen tuntia, mutta ilmeisesti matkaväsymyksen ja univelkojen hoitoon tarvitaan vielä enemmän unta, koska voisin nukahtaa ihan onnellisesti tämän tietokoneen ääreen. Vaan ei auta, loma on ohi ja velvollisuudet kutsuvat. Eikä siinä loman lopetuksessa ollut mitään valittamista - eilisiltana yhdentoista jälkeen kotiuduin takaisin Parkwoodiin erittäin hauskan, mielenkiintoisen ja kivan Cambridge/Oxford-ekskursion jäljiltä.

Mitäs tuosta reissusta nyt sanoisi? Hauskaa oli. Hyvää seuraa ja väsyneitä juttuja. Ei läheskään tarpeeksi unta. Mielenkiintoisia paikkoja. Upeita maisemia. Vettä satoi. Ruoka oli hyvää. Olen taas vähän viisaampi historiassa. Kuvia on kamerassa se sata ja yksitoista. Ajattelin muuttaa Oxfordiin, eikä Cambridgessakaan ollut yhtään mitään vikaa.

Katunäkymä Cambridgesta.

Niin, reissuun lähdettiin siis lauantaiaamuna ihanasti kello puoli kahdeksan. Vettä satoi ja Lauraa kärtytti ja väsytti. Kengät kastuivat heti reissun alkumetreillä, kun meidän ihana yhdeksän hengen Saattue kipitti yhden kivan (mutaisen, yllätys!) ruohokentän poikki kiireellä bussipysäkille. Bussilla reissattiin Canterbury Westin juna-asemalle ja sieltä napattiin high speed-juna Lontoon St. Pancrasiin. Minä olin etukäteen suunnitellut kivoja torkkuja junassa, ja alkumatka menikin mun osalta aika lailla silmät kiinni. Vaan eipä sillä väliä, tuskin musta olisi valveillakaan mitään iloa ollut - keskustelutaito ei tunnetusti toimi ennen kello kymmentä aamulla, ja mitä tuli reitin suunnitteluun ja suunnistamiseen, sen jätin suosiolla viisaiden saksalaisten vastuulle. Ja hyvä että jätinkin, koska veikkaan, että olisin ollut aika nopeasti solmussa meidän hankalan reitin kanssa. Kokonaisuudessaanhan reittisuunnitelma viikonlopulle meni näin: Canterburysta junalla St. Pancrasiin. Lontoossa junanvaihto St. Pancrasilta King's Crossille. King's Crossilta junalla Cambridgeen. Cambridgestä illalla bussilla Oxfordiin. Seuraava iltana Oxfordista bussilla Lontoon Victorialle. Victorian bussiasemalta tubella St. Pancrasille, St. Pancrasilta juna takaisin Cantersiin ja sieltä bussilla takaisin yliopistolle. Kaikelle oli katsottu aikataulut ja lähtöpaikat valmiiksi, joten oliko mikään yllätys, että aina viiden minuutin välein joku oli kysymässä, että milloin se ja se lähtee sinne ja sinne, ja milläs kulkupelillä me sinne Oxfordiin oikein suunnattiin? Kaikki kunnia vain kahdelle saksalaiselle, jotka jaksoivat kärsivällisesti luotsata meitä muita läpi monimutkaisen Englannin. Ne kaksi olivat kyllä meidän Saattueen Gandalf ja Aragorn, ja me loput harmittomia hobitteja, joilla oli mielessä tasan yksi asia - missä seuraava ateria on?

Cambridge. Autot pilasivat hienon maiseman.

Niin, pääsin tosiaan matkan varrella käymään King's Crossilla! Ikävä kyllä laituri yhdeksän ja kolme neljännestä jäi tällä kertaa näkemättä, koska King's Crossilla oli vain rajoitettu aika ennen junan lähtöä ja meidän täytyi tehdä vaikea valinta Harry Potterin ja aamupalan välillä. Aamupala totta kai voitti. (Miten niin ajattelen vatsallani?) Olin kuitenkin junaa odotellessa aivan innoissani siitä, että olen seisonut Harry Potter-asemalla, ja sitten kun juna lähti viimein liikkeelle asemalta kuvittelin onnellisesti katselevani nyt samoja maisemia kuin Harry Potter ja kumpparit katselevat junamatkoilla kirjoissa. Vaikka meidän juna taisi mennä korkeintaan etäisesti samaan suuntaan.

Ikävä kyllä meidän aika Cambridgessä ja Oxfordissa ei ollut kovin tasaisesti jaoteltu. Junien, hankalien sunnuntaibussien ja viime hetken majoitusvarausten vuoksi reissu meni niin, että lauantaina oli aikaa Cambridgessä vain viiden tunnin verran, ja sitten jo pitikin lähteä bussilla Oxfordiin. Vietettiin ilta ja yö Oxfordissa, ja seuraavana päivänä oli mukavat yhdeksän tuntia aikaa kierrellä keskustassa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että loppujen lopuksi meillä kävi tuuri, kun saatiin enemmän aikaa Oxfordissa, se oli nimittäin näistä kahdesta kaupungista henkilökohtainen suosikkini. (Ja tätä asiaahan pohdittiin pitkään ja hartaasti, koska tunnetusti Cambridge ja Oxford kilpailevat kaikesta mahdollisesta, eikä kukaan halua valita puoliaan hätäisen havainnoinnin perusteella.) Mutta en voi sanoa, että Cambridgessakaan olisi ollut mitään vikaa - päinvastoin, tykkäsin kaupungista valtavasti. En tiedä, mikä Oxfordissa sitten meni ohi - ehkä se oli jokin kiireetön sunnuntaitunnelma, tai kaupungin ilmapiiri - tai sitten ihan yksinkertaisesti se tosiasia, että siitä paikasta sai enemmän irti, kun aikaakin oli enemmän käytössä. Cambridgessä kierros jäi aika pintapuoliseksi - viidessä tunnissa ei ehdi nähdä kovin paljon, ja sitä paitsi puolet ajasta satoi aika reippaasti vettä, eikä meitä huvittanut palella kylmässä ja sateessa, joten ei edes vietetty koko aikaa ulkona.

Fitzwilliam Museum

Ulkoilun sijasta suunnistettiin ylläolevaan paikkaan, joka on siis Fitzwilliam Museum. Museossa oli esillä taidetta ja antiikkiesineitä, mutta rajallisen ajan vuoksi meikäläiset eivät ehtineet katsomaan läheskään kaikkea, vaan valittiin joukosta ne kiinnostavimmat kohteet eli taulut. Yleensäkin tuntuu, että museoita varten pitäisi aina varata erillinen päivä, kokoelmat ovat nimittäin niin laajoja ja nähtävää niin paljon, että tunti ei yleensä riitä. Toisaalta melkein kaikkiin museoihin taitaa olla täällä ilmainen sisäänpääsy, joten kuolema ja kiukutus ei iske, vaikka ei ehtisikään ihan jokaista nurkkaa koluta. Sadesäällä museot ovat kyllä käteviä vierailukohteita - sisällä on lämmintä ja kuivaa, takin voi jättää narikkaan, jostain löytyy todennäköisesti keskimääräistä siistimpi vessa ja - mikä parasta - hyvällä tuurilla museosta löytyy laukunsäilytys! Kun kantaa koko ajan mukana isoa, painavaa kassia, joka sisältää koko viikonlopun pakolliset vaatteet ja tavarat on aika iso helpotus, kun sen laukun voi välillä jättää jonnekin turvallisesti. Kipeät niskat kiittävät.

Cam-joki Cambridgen college-rakennusten takana.

Onneksi Fitzwilliam-museokierroksen aikana sade oli laantunut sen verran harmittomaksi tihkuksi, että päästiin myös katselemaan maisemia. Minä ja kämppikseni neiti Saksalainen suunnistettiin katsomaan Cambridgen yliopiston college-rakennuksia. Tämä "college"-juttuhan on aika monimutkainen, koska Englannissa sana "college" voi tarkoittaa monta eriasteista oppilaitosta. Oxfordin ja Cambridgen tapauksessa colleget ovat ihan oma juttunsa. Kumpikin yliopisto koostuu ties kuinka monesta collegesta, jotka ovat tavallaan kaikki omia pieniä, itsenäisiä yliopistojaan - jokaisessa collegessa voi opiskella kaikkia yliopiston aineita tiedekuntarajojen yms. yli, ja collegejen välillä vallitsee tietty kova kilpailu. Sekä Cambridgessa että Oxfordissa college-rakennukset ovat ihan erillinen nähtävyys; joihinkin pitää maksaa jopa sisäänpääsymaksu. Vaan omatoimisella ilmaiskierroksellakin voi kyllä nähdä aika paljon, jos ei ole pakko päästä jokaiseen rakennukseen sisälle. Tosin turistioppaat kyllä sanovat toista... Tuossa Cam-joen rannalla seisoessa meidän kimppuun iski innokas turistiopas, joka olisi kovasti halunnut myydä meille kahdentoista punnan liput veneajelulle tuolle joelle. Sitä mainostettiin kovasti parhaaksi tavaksi nähdä colleget, ja turistiopas jopa väitti meille, että jalkaisin kierreltynä yliopistorakennuksista ei näe oikeastaan mitään. Onneksi ei uskottu vaan päätettiin kierrellä omin päin, nimittäin todellisuudessa ihan ilman lippujakin pääsi melkein joka paikkaan - King's College ja St. John's College taisivat olla ainoat, joihin tarvitsi ihan sisäänpääsymaksun, ja niistäkin näki ihan tarpeeksi ulkopuolelta. King's College eli se Cambridgen tunnetuin college olisi ollut varmasti kiva nähdä myös sisältä, sen verran upea se kuulemma on, mutta sattuneesta syystä ei huvittanut maksaa viittä puntaa ihan vain siitä, että käy katsomassa yhtä kappelia, on se miten upea tahansa. St. John's Collegeen sen sijaan maksoi sisäänpääsy vain kaksi puntaa, joten siellä tehtiin lopuksi kierros hienoja rakennuksia katselemassa.

King's College kampuksen pihamaalta päin katsottuna.

Sekä Oxford että Cambridge ovat molemmat melkoisen vanhoja yliopistoja - Oxford on itse asiassa kuulemma Pariisin ja Bolognan yliopistojen ohella yksi länsimaisen maailman kolmesta vanhimmasta yliopistosta. Oxfordissa painotettiin kovasti, että Cambridge on Oxfordin "myöhempi kopio" (perustettu ilmeisesti 1200-luvulla), mutta eipä siinäkään yliopistossa rakennusten ja maisemien perusteella mitään vikaa ollut. Oikeastaan molempien kaupunkien yliopistorakennukset olivat melko samannäköisiä, rakennettu aika lailla samanlaisesta materiaalista (jos rakennusten väristä voi mitään päätellä) ja koristeltu samalla tyylillä. Yllättävimmältä allekirjoittaneen mielestä tuntui ehkä se, että jokaisessa collegessa oli jonkinsortin kappeli. Järjellä ajateltuna se ei ehkä ole niin omituista, kun ottaa huomioon sen, että molemmat yliopistot on perustettu ajalla, jolloin kirkko oli erittäin tärkeä osa elämää. Silti, tuntui hassulta nähdä "pelkän" yliopiston kappeleita... joista monet olivat vähintään yhtä upeita kuin ne kaikkein vanhimmat ja koristeellisimmat kirkot Suomessa.

Krookuksia ja narsisseja - Cambridgessa oli kevät jo pitkällä. (Ja neiti Saksalainen naureskeli kun allekirjoittanut säntäsi ottamaan kuvia kaiken maailman kukista ja kasviksista. Mutta ei sitä meillä helmikuussa tällaista näe!)

River Cam ja Trinity Hallin rakennuksia.

Upea puukuja en-enää-muista mihin collegeen. Miksi digikuviin ei voi lisätä kuvatekstejä kuvaushetkellä?

Bridge of Sighs eli Huokausten silta. 

Trinity Collegen Great Court. Täällä järjestetään Great Court Run; ideana on juosta Great Courtin ympäri siinä ajassa, kun kello lyö kaksitoista kertaa keskipäivällä (noin 43 sekuntia). 

Saanko muuten sanoa, että tässä yliopistossa oli harvinaisen helppoa tuntea itsensä pieneksi? Esim. tuossa ylläolevassa Trinity Collegessa on opiskellut mm. Sir Isaac Newton, joka suoritti kuuluisia kokeitaan nimenomaan tuossa ylläolevalla pihamaalla. Muita nimiä Cambridgen yliopistossa oli mm. Charles Darwin ja Sir Francis Bacon. Ja muutama miljoona muuta, jotka eivät vain jääneet mieleen. (Meidän paikkakunnalla on asunut Orlando Bloom, sehän on melkein yhtä vaikuttavaa... not.)

Yliopistojen lisäksi Cambridgessa ei juuri muuta ehtinyt nähdäkään, sillä jo neljän aikaan piti hypätä bussiin kohti Oxfordia. Tavallaan kuitenkin laskin bussimatkan vielä erilliseksi nähtävyydeksi. Hassua - Suomessa pitkät bussimatkat lähinnä ärsyttävät, ja yritän parhaani mukaan tainnuttaa itseni koomaan matkapahoinvointilääkkeillä, mutta Englannissa kolmen tunnin bussimatka herätti lähinnä innostusta ja riemunkiljahduksia. Kuten sanottu jo aiemmin, bussilla näkee maisemia ihan eri tavalla kuin junalla matkustaessa - ja ne maisemat olivat ihania. Koko ajomatkan Cambridgesta Oxfordiin mun päässä soi ihana Concerning Hobbits elokuvasta Taru Sormusten Herrasta, koska ne maaseutumaisemat oli suoraan kuin mun kuvitelmien Hobittilasta kiskottu. Emme valita ollenkaan.

Viimeinen tunti matkasta meni pimeän vallitessa. Englantilaiset ovat vähintään yhtä huonoja katuvalojen käytössä kuin suomalaisetkin, ja voin sanoa, että oli tavallaan aika pelottavaa istua täysin pimeässä bussissa, kun ympärillä on aivan pilkkopimeää ja bussikuski on täysin kyvytön kuuluttamaan, että missä päin Englantia milloinkin ollaan menossa. Oltaisiin voitu luultavasti ajaa koko Oxfordin ohitse, enkä olisi huomannut yhtään mitään. Onneksi siis päätepysäkki oli Oxford.

Nukuttiin yö jonkin sortin hostellissa Oxfordin keskustassa. Hostellista mulla ei ole valokuvia, eikä siinä kyllä mitään erikoista nähtävää ollutkaan. Meidät oli jaettu kahteen huoneeseen, joista molemmat oli suurin piirtein siistejä, sängyt suurin piirtein mukavia ja kylppärit suurin piirtein puhtaita. Eihän se mikään loistohotelli ollut, mutta yhden yön nukkumapaikkana meni mukavasti. Tavattiin uusia ihmisiä, peitto oli lämmin ja aamupala sisältyi hintaan. Sitä paitsi käytiin hostellissa tosiaan vain nukkumassa - iltaa istuttiin pubissa ensin syömässä ja sitten pinttien kanssa, ja aamupalan jälkeen lähdettiin heti jatkamaan reissua.

Ai niin, ja nyt kun tässä pubiasiassa ollaan, niin täytyy kertoa, että Laura voi taas vetää yhden jutun yli Pakollisten Englannissa Tehtävien Juttujen Listalta - tyhjensin nimittäin sankarillisesti kokonaisen pintin olutta (Guinnessia). Se maistui ällöttävältä, kuten lukuisat valokuvat todistavat... mutta jälkeenpäin oli hyvin sankarillinen olo, ja nyt voin todeta onnellisesti, että Ei Koskaan Enää.

Sitten siirrytään henkisesti sinne Oxfordiin. Mulla oli tosiaan käynnissä sisäinen Cambridge vastaan Oxford-kamppailu, ja Oxford kyllä veti voiton kotiin. Tosin Oxfordilla oli jo alunperin enemmän plussapisteitä, koska pystyin jo etukäteen yhdistämään sen mielessäni kivoihin juttuihin, esim. siihen yhteen J.R.R. Tolkieniin. Ja tosiaan, aikaa oli enemmän käytössä, joten kaupungista sai enemmän irti. Oxfordissa osallistuttiin opastetulle kävelykierrokselle. Kahden tunnin mittaista kävelykierrosta veti eläköitynyt Oxfordin yliopiston luennoitsija, joka osasi kertoa paljon hauskoja ja eläviä tarinoita yliopiston historiasta. Kävelykierroksella käytiin läpi merkittävimmät Oxfordin yliopistot colleget ja nähtiin lisäksi myös vähän keskustaa. Vaikka noin niin kuin yleisesti ottaen mun mielestä isossa porukassa käveleminen on turhauttavaa (koska kukaan ei kävele tarpeeksi nopeasti mun makuun), on kyllä pakko myöntää, että opastetusta kierroksesta sai paljon enemmän irti. Opas näytti mm. Tolkienin entisen työhuoneen ikkunan (mistä sitä tietää, vaikka Hobitin ensimmäiset rivit olisivat syntyneet juuri siellä!) ja samoin Lewis Carrollin ja C.S. Lewisin entiset colleget. Lukutoukka oli vähällä pyörtyä onnesta. Ai niin, ja näin myös rakennukset, missä eräisiin Harry Potter-kirjoihin liittyviä elokuvia on kuvattu...

Katunäkymää Oxfordista.

Huhujen mukaan tämä ovikoriste innoitti C.S. Lewisia Narnian tarinoiden kanssa. 

Tämän nurmikentän takana vaikutti heppu, joka kirjoitti Liisa Ihmemaassa-kirjan.

Muuten vaan kiva maisema.

Oppaan puheista muuten selvisi, että Oxfordin ja Cambridgen opiskelusysteemi eroaa vähän muiden yliopistojen opiskelusysteemistä. Oxbridgessä on kuulemma turha etsiä sellaisia juttuja kuin luentosalit, koska luentoja ei yleensä järjestetä. Sen sijaan jokaisella oppilaalla on koko opiskeluajan verran oma tuutori (kuulemma tuutorien lukumäärä on yksi tuutori neljää opiskelijaa kohden, ihan hyvin yksilöityä opetusta!), jonka kanssa tavataan kahden kesken yksi tunti viikossa jokaista oppiainetta kohden - eli ei turhan monta tuntia viikossa. Loput ajasta pitää sitten opiskella omin päin. Hieno systeemi, jossa kyllä varmasti oppii tehokkaasti - mutta enpä silti tiedä olisiko se allekirjoittanutta varten, se itsekuri kun ei opiskelun suhteen ole täällä päässä niitä parhaita...

Radcliffe Camera, pyöreä lukusali yliopiston sydämessä. Historiassa opiskelijat ovat kuulemma huvitelleet kiipeämällä huipulle ripustamaan alusvaatteita ja vastaavaa. Nykyäänhän se on virallisesti kielletty.

 

Opas mainosti meille ylläolevassa kuvassa olevaa kirkkoa sanomalla, että jos sillä olisi vain kymmenen minuuttia aikaa näyttää vierailijalle Oxfordin kaunein paikka, se veisi vierailijan tuon kirkon torniin. Minä puolestani sanon, että jos mulla olisi vain kymmenen minuuttia aikaa säikäyttää joku kuoliaaksi Oxfordissa, veisin sen tuonne torniin. Tornin huipulla oli nimittäin näköalatasanne, josta oli upeat maisemat yli kaupungin. Ja ei siinä mitään, siellä huipulla oli kyllä oikein mukavaa ja hienoa ja turvallinen olo ja vastaavaa, mutta matka sinne huipulle riitti pelästyttämään Laura-paran kuoliaaksi. Normaalisti en pelkää korkeita paikkoja (niin kuin kämppikset usein naureskelevat, se taitaa olla ainoa juttu, jota en pelkää), mutta matka tuonne torniin oli kyllä jotain kamalaa. Sinne piti kiivetä pitkin vanhoja, epätasaisia kierreportaita, jotka olivat niin kapeat, että ketään ei mahtunut oikein turvallisesti ohittamaan - jos joku oli tulossa alas samaan aikaan kuin oli itse menossa ylös niin huono tuuri, sitten jonkun täytyy peruuttaa tai ollaan jumissa. Kaiken lisäksi portaissa ei ollut kunnon kaidetta, vaan joku ihmeellinen heiluva köysijuttu, jossa sitten roikuttiin matkalla ylöspäin. Matka alas oli vielä pahempi; polvet tuntuivat makaroonilta vielä puoli tuntia alastulon jälkeenkin.

Mutta ei sinne ylös ihan turhaan kiivetty, kun katsoo näitä maisemia:

 

Voi vain miettiä, miten upealta tuolla olisi näyttänyt, jos olisi ollut aurinkoista. Vaan säätilan puolesta meillä kävi aika kehno puoli - koko viikonlopun ajan oli aika kylmä, ja lisäksi molempina päivinä satoi vettä. Toisaalta onneakin oli matkassa. Oltiin juuri ehditty laskeutua alas kirkontornista kun alkoi sataa kaatamalla vettä. En halua edes kuvitella, miten pahasti oltaisiin kastuttu siellä ylhäällä - siellä oli nimittäin niin ahdasta, että sateenvarjoa ei saanut auki ja sisätiloihin ei todellakaan päässyt pujahtamaan hetkessä. Silti, kaatosade pisti päätöksen meidän kaupunkikierrokselle ja loppuillaksi siirryttiin sisätiloihin Ashmolean-museoon. Itse en ollut museon suurimpia faneja, se oli jotenkin sekavasti järjestetty ja muutenkin tuntui, että esillä oli vähän turhan paljon sitä sun tätä, mutta kyllähän siellä pari tuntia sai ihan mukavasti kulumaan lämpöisessä ja kuivassa (ja laukku totta kai laukkusäilytyksessä.)

Että sellainen reissu Oxbridgessa. Tosi kivaa ja mielenkiintoista ja niin poispäin, kummassakin kaupungissa olisi ollut ehdottomasti paljon enemmänkin nähtävää jos vain olisi ollut lisää aikaa käytössä. Vaan ikävä kyllä piti hypätä junaan ja palata takaisin arkeen - ja saanko sanoa, että juuri nyt se arki ei maistu erityisen hyvältä. Ulkona on jäätävän kylmä, vettä sataa, jääkaapissa ei ole ruokaa ja omassa huoneessa on kaaos. Tätä kirjoitellessa olen jo ehtinyt käydä yliopistolla tappelemassa vihamielisen tulostimen kanssa, palauttamassa policy reportin ja hakemassa materiaalia esseeseen ja lukuläksyjä varten. Esseetä pitäisi kirjoittaa ja kaupassa käydä, vaan tänään ei jaksa. Laurat tarvitsevat aina aikaa toipumiseen - ja onhan se päivä aina huomennakin!