Viii, nyt on buukattu reissu Oxfordiin ja Cambridgeen helmikuun lopulle. Melkein viimeiset käteisvarani menivät sinne, eli huomenna täytyy ikävä kyllä kohdata Pelottava Pankkiautomaatti - toivottavasti pankkitilini selviää kokemuksesta hengissä enkä päädy rahattomana sillan alle. No, rahaa tai ei, on kiva päästä vanhoja yliopistokaupunkeja katselemaan. Kyseessä on siis kahden päivän reissu reading weekilla (jonkin sortin lomaviikko vaikka virallisesti silloin on kai tarkoitus opiskella) - ensin lauantaina aikaisin aamulla Cambridgeen, sieltä illalla Oxfordiin, yö ja seuraava päivä Oxfordissa ja sunnuntaina kotiin. Cambridgessa on kenkuista bussiyhteyksistä johtuen paljon vähemmän aikaa kuin Oxfordissa, mutta onneksi olen henkilökohtaisesti kiinnostuneempi Oxfordista - siellähän on vaikuttanut esim. eräs J.R.R. Tolkien. Tosin jotenkin epäilen, että loput seurueemme jäsenet eivät välttämättä pitäisi Tolkienin hautapaikkaa kovin jännittävänä turistikohteena... Minkäs sille voi, että kaikki eivät ole yhtä innoissaan kirjoista kuin allekirjoittanut. En voi sanoa, että en olisi tottunut.
Tottumuksesta huolimatta pubivisan pitäjä aiheutti eilen illalla kirjallisuusaiheisen pettymyksen ja antoi syytä katkeruuteen. Tiimi James & the Foreigners otti siis uudemman kerran osaa Woody's-pubin sunnuntaivisailuun ja sijoittui varsin menestyksekkäästi jaetulle kakkossijalle - aika fiksua meiltä, vai mitä? Katkeruuden syynä on kuitenkin se, että jos pubivisan pitäjä olisi lukenut Harry Potterinsa hieman paremmin ennen kuin meni laatimaan kysymyksiä aiheesta ei mitään jaettuja kakkossijoja olisi tarvittu. Pubivisassa siis kysymysten aihealueet vaihtelevat joka viikko, ja tällä viikolla yksi aiheista oli Harry Potter-kirjat, minun ja neiti Amerikkalaisen suureksi riemuksi. Kysymyksiin löytyi totta kai vastaukset varsin helposti, osasin summata kirjojen tapahtumat ja luetella sujuvasti Dumbledoren koko nimen (jolloin kävi mielessä, että pitäisi varmaan hankkia elämä...) Se kiero kohta tuli vasta sitten, kun visanpitäjä kysyi, että mikä oli Percy Weasleyn uuden pöllön nimi. Meidän joukkue tiesi todistetusti oikean vastauksen, kun taas visanpitäjällä oli väärä vastaus - mutta puolustautuakseen pelottavilta Potter-fanaatikoilta tämä herra kyselijä ilmoitti, että visanpitäjän vastaus on oikea, vaikka se todellisuudessa olisikin väärin. Joten ei pisteitä Hermeksestä ja jaetulle kakkossijalle jäätiin. Vaikka virheettömästi Harry Potterimme tunnettiin. Voi tätä kaunan ja katkeruuden määrää!
Olen muuten ihan rättipoikki. Viikonloppujen on tarkoitus olla rentouttavia ja hoitaa univelkoja, mutta viime viikonloppu ei sitä kyllä tehnyt - kiitos kämppäkaverin, neiti Saksalaisen, jolla on energiaa kuin ylivilkkaalla liikaa Ediä nauttineella yksitoistavuotiaalla ja poliitikon manipulointitaidot. En tajua, miten se sen tekee, mutta jotenkin se vain sai raahattua vastahakoisen, väsymyksestä kitisevän Lauran kahtena iltana peräkkäin Cantersin yöelämään ja vieläpä nauttimaan olostaan. Willow's-siskoksilla oli oikein hauskaa ensin perjantaina keskustassa The Cuban-nimisen klubin tanssilattialla ja lauantaina impromptu-pippaloissa kampuksella. Päiväsaikaan ei kuitenkaan kauheasti naurattanut, kun univelka painoi päälle ja lihaksia jomotti tanssimisesta. Olen kuitenkin aika ylpeä itsestäni, että ylipäätänsä lähdin - yleensä mua ei saa raahattua kahtena iltana peräkkäin tanssilattialle edes kirveellä uhattuna. Mutta neiti Saksalainen on ilmeisesti hyvin tehokas suostuttelemaan mua kokeilemaan uusia asioita, sillä mut ylipuhuttiin myös tanssimaan Macarenaa ja suunnistamaan ulos talosta otsatukka kiinni ensimmäistä kertaa sitten lukion ensimmäisen.
Tänään yritin harjoitella lisää sitä uusien asioiden harrastamista ja suunnistin Refresher's Fairiin sopivaa societya etsimään. Refresher's Fair on siis tapahtuma, jossa eri kerhot (societyt) esittäytyvät ja niihin voi halutessaan liittyä - vähän kuin Aatemarkkinat Tampereen yliopiston malliin, mutta politiikkaa on vähemmän. Odotin Refresher's Fairia aika innolla, mutta lopulta se oli kuitenkin pienoinen pettymys. Ilmeisesti syksyllä kyseessä oli ollut isokin tapahtuma, mutta nyt läheskään kaikki kerhot eivät olleet raahautuneet paikalle - eniten kiinnostaneita kerhoja - elokuvakerhoja ja teekerhoa - ei näkynyt missään, ja muutenkin tarjonta oli aika yksipuolista. Paikan päällä oli kuitenkin tarjolla ilmaista pizzaa, joten reissu ei ollut ihan turha (Ajattelemme Vatsoillamme ry) ja ilmoittauduin kahden kerhon (luovan kirjoittamisen kerho ja trampoliinikerho) sähköpostilistalle, tiedä sitten, vaivaudunko ikinä paikalle kerhojen tapaamisiin... Luovan kirjoittamisen kerhossa stoppina on lähinnä oma ajanpuute, sekä se, että vaikka olen kirjoitellut juttuja jo sen 15 vuotta, harvoin tulee kirjoiteltua mitään kuitenkaan englanniksi... En tiedä kävisikö jatkuva väärällä kielellä kirjoittaminen ja oman ilmaisun pakollinen yksinkertaistaminen pidemmän päälle hermoille. Lähinnä kerhoihin olisi kiva liittyä potentiaalisten uusien tuttujen vuoksi, mutta toisaalta olen mielestäni koonnut jo ihan kelvollisen tuttavapiirin näin vasta-alkajaksi, joten vielä on aikaa ajatella.
Ai niin! Mun on ollut tarkoitus mainita jo useammassa blogikirjoituksessa jotain Englannin ihanasta kotiinkuljetuskulttuurista. Aika nopeasti tänne muuton jälkeen huomasin, että täällä tippuu aika usein postiluukusta mainoksia. Ei siinä mitään, kyllähän mainoksia tippuu Tampereellakin ihan reippaasti - mutta kampuksella ollaan erikoistuttu kotiinkuljetusmainoksiin. Joka päivä eteisen lattialle lentää sen ja sen pizzerian / kebabpaikan / muuten vaan ruokapaikan lehtisiä, joissa mainostetaan ilmaista kotiinkuljetusta Canterburyn alueelle. Tavaratalo ASDAsta voi tilata tavaraa ja ruokajuttuja kotiovelle kuljetettuna, samoin ruokakauppa Tescosta. Kummallisinta täällä on kuitenkin se, että myös alkoholia saa tilattua omalle kotiovelle - aina kolmeen asti aamuyöllä! Olin aika järkyttynyt kun kuulin tuosta ensimmäisen kerran, koska näin suomalaisena ja opiskelijoiden juomakulttuurista tietoisena en voi tajuta, että jotakin tuollaista mainostetaan yliopistolla. En tiedä, ehkä englantilaiset eivät sitten ole niin taitavia alkoholin väärinkäytössä kuin suomalaiset, mutta itsestäni tuntuu lähinnä siltä, että ei tuollainen voi päättyä kuin katastrofiin. Jos Suomessa saa kahden aikaan yöllä järjettömässä humalassa päähänsä, että alkoholia tarvitaan lisää, mutta sitä ei näy missään, tilanteelle ei oikein voi mitään, kun kaupat menevät kiinni yhdeksältä. Täällä kaupasta saa juotavaa yhteentoista asti illalla, ja kotiinkuljetuksella voi jatkaa kolmeen asti. Alkoholimyrkytys ehkä? Ilmeisesti ei, koska sitä saa vielä mainostaa kampuksella. Silti, eivät ne britit nyt kaikki niin sivistyneitä juomisensa kanssa ole...
Ehdoton suosikkini kotiinkuljetusten suhteen on kuitenkin yliopiston Christian Union, eli siis kristillinen uskontojuttu (huomaatteko, kääntäjäntaitoni rapistuvat täällä kun ei tarvitse paljon ajatella suomeksi!) Onhan Suomessakin tullut törmättyä kirkon melko innovatiivisiin keksintöihin, mitä jäsenten ja kuulijoiden hankkimiseen tulee, mutta täällä ollaan kyllä siinä suhteessa ylivetoja. Illanviettojen ja karaokejuttujen sun muiden lisäksi Christian Union on keksinyt palvelun nimeltä "text a donut", eli "tekstaa itsellesi donitsi". Lapussa on siis puhelinnumero, johon pitää lähettää tekstiviestinä jokin kysymys Jumalasta ja lisäksi tieto omasta olinpaikasta, jolloin joku Christian Unionin edustaja ilmestyy sinne, missä ikinä oletkin, vastaa Jumala-kysymykseesi ja antaa donitsin. Kätevää (ja epätoivoista), vai mitä? Itse en ole tätä ikinä kokeillut, mutta kämppäkaveri kertoi käyttäneensä temppua joskus epätoivoisessa nälässään.
Voisin jaaritella siitä sun tästä paljon enemmänkin, mutta kello on jo kahdeksan meidän aikaa ja mulla on vielä puolet huomisen seminaarin lukuläksyistä tekemättä, joten voisi olla korkea aika aloittaa.
Pysykää kanavalla - seuraavaksi tulossa ensimmäisen elossa Englannissa vietetyn kuukauden kunniaksi kirjoitettu, pikkumainen raportti aiheesta: Suomi vastaan Englanti - kummassa onkaan asiat paremmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti