avaan ikkunan hengitän sisään maisemaa niin täydellistä että pelottaa

En tiedä mistä aloittaisin. Voisin varmaan ilmoittaa aluksi päättäneeni pyhästi, etten enää hämmästy mistään. Tähän tulokseen tulin, kun eilen iltapäivällä vilkaisin huoneeni ikkunasta ulos ja huomasin, että pihalla seisoo joku tuntematon poika. Jongleeraamassa valtavilla keittiöveitsillä. Ja toinen ajeli sen ympärillä yksipyöräisellä. Luulin nähneeni väärin ja hieraisin silmiäni, mutta ei, siellä ne edelleen olivat. Vähän säikähtäneenä ja sitäkin enemmän kummissani kipitin neiti Suomalaisen luokse ilmoittamaan, että meidän pihalla seisoo joku tyyppi heittelemässä veitsiä. Neiti Suomalainen informoi, että kyseessä on meidän naapurit, jotka harrastavat sirkusjuttuja, mutta ovat muuten ihan harmittomia tyyppejä. Okei, hyvä, että ihmisillä on harrastuksia...

Myöhemmin illalla tapasin herra sirkuslaiset ihan henkilökohtaisesti kun menin neiti Suomalaisen, neiti Saksalaisen ja herra Espanjalaisen kanssa naapuriin pippaloihin. Juhlista ei sen enempää kuin että tapasin monia uusia kivoja tyyppejä, ja että yhdessä vaiheessa iltaa herra Jongleeraaja vaihtoi keittiöveitset palaviin keppeihin ja heitteli niitä sitten pihalla. Hieno show kieltämättä, vaikka pari kertaa kävikin mielessä, että toivottavasti se ei innostu heittämään niitä keppejä meidän talon katolle tai vastaavaa.

Nukkumaanmeno meni yllättäen vähän myöhään, ja tänä aamuna kello soi jo seitsemältä, koska olin luvannut lähteä käymään tuttavuuksieni kanssa Doverissa rannikolla. Herätys oli yllättäen rankka ja vaelsin zombina ympäri taloa lähinnä nukkumaanmeno mielessä, mutta onnistuin silti kiskomaan lopulta vaatteet niskaat ja lähtemään bussipysäkille, ja puoli kymmenen aikaan yksi tanskalainen, kaksi suomalaista ja yhdeksän amerikkalaista aloittivat vaelluksen kohti Doveria. Samalla pääsin ensimmäistä kertaa junan kyytiin Englannissa. Olin skeptinen, kun amerikkalaiset ilmoittivat, että haluavat mennä junalla, yleisesti ottaen juna kuitenkin taitaa olla kalliimpi kuin vanha kunnon National Express-bussi. Saatiin kuitenkin kyydistä reipas ryhmäalennus, ja lopulta matka Doveriin ja takaisin maksoi neljä puntaa ja risat. Nopeaakin junakyyti oli, perille päästiin ehkä parissakymmenessä minuutissa. Ja matkalla toki näkyi upeaa, karunkaunista englantilaista maaseutua ja muutamia lampaita. 

Saanko muuten sanoa, että amerikkalaisten kanssa matkustaminen on tosi helppoa? Amerikkalaiset ovat tosi hyperaktiivista väkeä, valtavan innoissaan kaikesta ja myös valmiita ottamaan asioista selvää. Itse lähdin reissuun mukaan tietämättä edes kunnolla, minne ollaan menossa, ja sitten suunnistin ihan tyytyväisenä reittioppaina toimivien amerikkalaisten perässä paikasta toiseen. Määränpäänä oli Dover Castle, monta monta monta sataa vuotta vanha linnoitus Doverissa. Linnan vanhin osa, roomalainen majakka, oli vuodelta 72. Hmm, en edes jaksa laskea, että kuinka monta vuotta miinuksella minä vielä siinä vaiheessa olin!

Doveriin päästiin ihan hyvään hintaan, ryhmäalennuksen jälkeen kierroksen hinnaksi jäi kymmenen puntaa. Kyllä siellä kymmenen punnan edestä kierrettiinkin, vaikka se aika tuskallista olikin. Sanotaanko vaikka, että tämän päivän jälkeen ymmärrän täsmälleen, miltä Frodosta ja Samista tuntui Tuomiovuoren rinteillä kiipeillessä. Ensinnäkin Doverin linna sijaitsee hyvin, hyvin korkean mäen päällä, ja mehän viisaina tyttöinä kiipesimme linnaan jalkaisin. Bussilla olisi päässyt myös, mutta sitä olisi pitänyt odottaa puoli tuntia, joten päätettiin kävellä. Sade + jyrkkä, loputtoman pitkä rinne = ei kiva yhtälö. Jalat olivat maitohapoilla jo siinä vaiheessa kun oltiin päästy linnan pihaan, ja siitä se kiipeäminen vasta alkoi. Siellä oli nimittäin portaita joka puolella, ja totta kai kaikkialle piti myös kiivetä - etenkin linnoituksen korkeimpaan torniin, josta oli kivat maisemat sumuiseen, meren rannalla odottavaan Doveriin. Jälleen kerran opastettu kierros olisi ollut varmasti kivempaa kuin omin päin vaeltelu, mutta kyllä paikkoja onneksi tälläkin lailla näki, ja henkilökunnalta oli hyvä kysellä kysymyksiä aina kun jokin asia alkoi mietityttää. Dover Castlen huikea historia sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä ja kuninkaallisten elämästä kertovat hauskat pikku yksityiskohdat puolestaan naurattivat reippaasti.

Jos joku jälkeenpäin kysyy, mitä Doverista jäi mieleen, veikkaan, että mainitsen suoralta kädeltä kaksi asiaa: portaiden kiipeämisen ja kylmyyden. Ymmärrän nyt vähän paremmin, mitä ihmiset tarkoittavat sanoessaan, että Englannin rannikkokaupungeissa on kylmä. Virallisestihan lämpötila oli plussan puolella, mutta todellisuudessa säätila oli jäätävä. Englannin kylmyys on jollakin tapaa erilaista kuin kylmyys Suomessa. Englannissa ja etenkin tuolla meren äärellä Doverissa ilma on niin valtavan kosteaa, että kylmyys tuntuu käyvän luihin asti. Linnoituksen korkeimman tornin katolla seisoskellessa tuntui siltä, että tuuli saattaa milloin tahansa pyyhkäistä reunan yli ja lennättää merelle. Ja olenko jo sanonut, mitä tuo tihkusateen ja myrskytuulen yhdistelmä tekee kampaukselle? Henkinen muistio itselle: jos joskus palaat Doveriin, tee niin suihkumyssy päässä.

Kylmyyden ja portaiden aiheuttaman väsymyksen vuoksi ei enää suunnistettu valkoisille kallioille, kuten alunperin oli tarkoitus. Sinne olisi ollut Dover Castlelta vielä puolen tunnin kävelymatka, eikä rantakallioilla vapiseminen enää vettävaluvana oikein jaksanut innostaa. Sen sijaan käytiin opastetulla kierroksella Secret Wartime Tunnels-nimisessä paikassa, eli siis sodanaikaisissa tunneleissa jossakin Doverin linnan alla. Ensimmäiset tunneleista oli kaivettu jo keskiajalla ja uusimpia puolestaan oli käytetty toisen maailmansodan aikana. Tunneleissa toimi jonkinlainen sairaala, tai "ensiapupoli", jonkin sortin strateginen keskus sekä majoitustiloja sotilaille. Minä ja neiti Tanskalainen kammottiin vähän pimeitä, maanalaisia käytäviä, ja vielä pahemmaksi homma muuttui, kun mukaan otettiin erikoistehosteet - välillä käytävät tärisivät ja valot sammuivat, ihan kuin koko paikkaa olisi pommitettu tai jotakin vastaavaa.

Kuvia Doverista mulla ei ole ollenkaan niin paljon kuin haluaisin. Kurja kamerani ei edelleenkään halua ottaa kuvia hämärissä sisätiloissa, sotatunneleissa oli valokuvauskielto ja yleensäkin Englannin sumuinen ilma vaikeutti selvien kuvien ottamista. Tässä kuitenkin vähän maisemia Dover Castlesta (kuvia voi muuten klikata isommaksi):

Roomalainen majakka, 72 AD.

Maisemia the Great Towerin eli Dover Castlen korkeimman tornin huipulta.

Dover Castle.

Siinäpä kaikki tällä kertaa. Enemmänkin päivän seikkailuista voisi toki aina kertoa, mutta jonglöörijuhlat ja linnan mailla kierteleminen ovat väsyttäneet Laura-paran niin pahasti, että täytyy jättää toiseen kertaan. Huomenna on jälleen yksi rankka päivä edessä: pyykinpesua ja siivouspäivä. On siis paras vetäytyä parantelemaan alkavaa flunssaa peiton alle!