full English breakfast

Tässäpä vaatimaton, äärimmäisen kevyt ja terveellinen aamupalani tältä päivältä. Itse asiassahan tuo taisi mennä enemmän lounaan puolelle, koska syömään selvittiin vasta kahdentoista aikoihin, mutta koska kärsivällisesti sinnittelin koko aamun ilman ruokaa, itse lasken sen aamupalaksi. Full English breakfasthan tässä oli siis kyseessä, ensimmäistä kertaa Laura-neidin elämässä. Lautasella paahtoleipää, pekonia, oudonnäköinen makkara, paistettu kananmuna, paistettu tomaatti, sieniä ja jonkinsortin papuja tomaattikastikkeessa. Seurana iso kuppi teetä ja mukavia kavereita. Olin valtavan nälkäinen kun vihdoin pääsin ruoan kimppuun, mutta siitä huolimatta tuon annoksen syöminen oli Haaste. Onneksi Laura ei peräänny haasteiden edessä, eli haarukka kauniiseen käteen vain ja ruoan kimppuun - ja selvitin urheasti koko lautasellisen, vaikka olenkin tällä hetkellä aika varma, että tänään vatsaparkaan ei enää mahdu mitään muuta. Paitsi vettä. Paljon vettä. Uskoisitteko, että tuo annos saattaa vähän janottaa? Ai niin, ja koska olen varma, että jotkut Epäilyttävien Ruokalajien Suhteen Nirsoilustani tietoiset tuttavat saattavat vähän epäillä, että sainko sienetkin kurkusta alas, niin sanottakoon se vielä tässä: söin kaikki sienet. Jokaikisen. Ei minusta vielä todellakaan mitään fania tullut, mutta kun en ajatellut mitä söin niin se oli ihan okei.

Toinen juttu, jonka syöminen on paljon helpompaa kun sitä ei ajattele on makeat popcornit. Suomalaisena uskon hyvin vakaasti siihen, että popparien pitää olla suolaisia - jos haluaa syödä jotain makeaa, karkit on keksitty. Ja jäätelö. Ja suklaa. Ja miljoona muuta juttua. Ei siihen enää poppareita tarvita. Housematesit ovat kuitenkin täysin vakuuttuneita siitä, että suolaiset popparit ovat paholaisen keksintö, ja makea versio on se ainoa oikea versio. En ole varsinaisesti samaa mieltä... mutta koska nyt ollaan uudessa maassa ja melkein kaikkea pitää kokeilla niin olin sitten rohkea ja maistoin tätäkin ruokalajia. Eikä ne nyt mitenkään pahalta maistuneet. Itse asiassa makeassa popcornissa ei ole yhtään mitään vikaa... niin kauan kuin sitä ei ajattele. Suomalaisen kämppäkaverin kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että makean popcornin suurin ongelma on se, että itse tiedostaa niin vahvasti, että popcornin ei vain kuulu olla makeaa. Joten kun näkee sen kupillisen poppareita ja asiaa sen kummemmin ajattelematta pistää muutaman suuhunsa automaattisesti olettaen, että se on suolaista... Onhan se hämmentävää. Tuntuu siltä kuin universumi olisi kääntynyt väärinpäin. Kuin aika kulkisi takaperin. Kuin katsoisi peiliin ja huomaisi muuttuneensa mieheksi. Okei, ehkä tajuatte, mistä on kyse. Se on pahuksen hämmentävää. Asiaa tarkemmin tutkineena olen tullut siihen tulokseen, että makean popcornin syömiseen on tasan kaksi vaihtoehtoista taktiikkaa: 1) Keskittyä koko ajan ankarasti ajattelemaan, että "tämä on makeaa eikä tämän kuulukaan olla suolaista" tai 2) syödä silmät kiinni ja yrittää unohtaa syövänsä popcornia. Eli olen melko varma siitä, että makean popcornin syöminen ei ole edes epäterveellistä, koska sen syöminen vaatii niin paljon aivotyötä, että pelkkä ajatteleminen kuluttaa takuulla pois kaikki kalorit...

Nyt kun ruoka-aiheeseen ollaan päästy, niin kerrotaanpa sitten muutama muukin vastaan tullut asia englantilaisesta ruoasta. Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, jos sanon, että tummaa leipää saa etsiä turhaan vaikka maailman ääristä asti. Nämä ihmiset täällä eivät ole vielä keskineet sellaista asiaa kuin ruisleipä. Silti toivo heräsi hetkellisesti viime lauantaina Doverissa, kun käytiin pitkän linnavaelluksen jälkeen paikallisessa kahvilapubissa syömässä. Toisen suomalaisen kanssa tilattiin täytetyt toastit, jolloin tarjoilija kysyi, että halutaanko se mieluummin vaalealla vai tummalla leivällä. Sanottiin molemmat siihen, että tummalla leivällä kiitos, vaikka totta kai oltiin molemmat melko varmoja, että ei sieltä mitään ruisleipää tuoda. Silti toiveet heräsivät... ja kaikkosivat nopeasti, kun tarjoilija toi annokset pöytään ja tämä "tumma leipä" osoittautui moniviljapaahtoleiväksi. No, onhan se siihen pullamössöhöttöön verrattuna varmastikin hyvin tummaa ja eksoottista. Kaupastakaan ei löydy mitään moniviljapaahtoleipää kummempaa, joten sitä olen sitten koettanut itsepäisesti mussuttaa ja unohtaa kaipuuni Vaasan ruispaloja kohtaan. Pari kertaa olen urheasti kokeillut myös paahtoleipää mansikkamarmelaadilla... mutta ilmeisesti minusta ei ole manner-eurooppalaiseksi, koska en osaa kuvitella mussuttavani sitä vapaaehtoisesti aamupalaksi.

Fisut ja sipsit on totta kai tultu kokeiltua myös. Heti ensimmäisenä viikonloppuna Canterburyssa eksyttiin kampuspubiin syömään, ja tietenkin fish'n'chips oli se ensimmäinen ruokalaji, joka päätyi maistettavien ruokien listalle. Eihän kampuspubin fisuruokaa voi tietenkään laskea Oikeaksi Fish'n'Chipsiksi - ilmeisesti jos tämän jutun haluaisi tehdä oikeaoppisesti, ruoka pitäisi napata matkaan erillisestä fish'n'chips-kojusta sanomalehteen käärittynä ja syödä ulkona (mieluiten merenrannalla) tai viedä kotiin ja syödä siellä. Täällä Canterburyssa on yksi fish'n'chips-paikka, joka on saanut paljon kehuja ja joka on mennyt kokeiltavien paikkojen listalle, mutta näin alkajaisiksi kampuspubi kelpasi oikein hyvin. Ja olihan se hyvää ruokaa. Ei sillä, että se olisi ollut ensimmäinen kerta, kun kokeilin kyseistä ruokalajia - Lontoonreissulla muutama vuosi sitten tuli tätäkin maistettua - mutta se oli ensimmäinen kerta, jolloin Asun Tässä Maassa, joten olihan se hienoa. Voisin tietenkin protestoida jotakin brittien pakkomielteestä herneisiin...

Alkuviikosta maistoin sellaista ruokaa kuin Shepherd's Pie. En tiedä pitäisikö tätä laskea, koska kyseessä oli itse asiassa pakastealtaasta laiskana hetkenä matkaan poimittu ateria, ja jotenkin luulen, että valmisruoka ei ole ollenkaan sama asia kuin itse tehty tai pubissa nautitti ruoka... Ainakin toivon niin kovasti, koska tämä Shepherd's Pien pakasteversio ei vakuuttanut sitten ollenkaan. Hienosta, englantilaiselta kalskahtavasta nimestä huolimatta ruoka oli aika ankeaa mönjää ja muistutti itse asiassa aika lailla peruskoulun kouluruokalan viritelmiä - ruoasta kun löytyi jauhelihaa, perunaa, porkkanaa ja jonkin sortin kastiketta. Kuulostaako tutulta?

Voisin varmaan myös sanoa muutaman sanan hämäävistä ruoannimistä. Kun ensimmäisin kerran kuulin nimen "Shepherd's Pie", odotin tietty automaattisesti jonkin sortin piirakkaa (pie = piirakka), mutta voin kyllä sanoa, että tämä ruoka ei ollut piirakkaa nähnytkään. Tästä voisi ilmeisesti tehdä sen johtopäätöksen, että pie ei välttämättä tarkoita aina piirakkaa, ja että ei pitäisi odottaa liikoja. Toinen hämäävä ilmiö on sana "pudding". Itse olen aina ymmärtänyt, että pudding tarkoittaa vanukasta, mutta täällä se tarkoittaa mitä tahansa jälkiruokaa kakusta piirakkaan. No, ei se mitään niin kauan kuin sen tiedostaa. En ole vielä maistellut kovin paljon englantilaisia puddingseja, mutta voin kyllä jo nyt todeta, että näillä eväillä olisi erittäin helppoa kasvaa leveyssuuntaan. Englantilaiset jälkiruoat eivät todellakaan ole sieltä kevyimmästä ja raikkaimmasta päästä. Hyviä ne kyllä ovat - mutta jälkeenpäin kannattaa varautua ähkyyn ja ylimakeudesta johtuvaan pahoinvointiin. Suosikkini tähän asti on ollut treacle tart, jota tarjoiltiin vaihtarien tervetuliaisillallisilla ensimmäisenä Englanti-päivänä. En nyt osaa suoraan kehittää tähän virallista käännöstä nimelle, mutta jonkin sortin siirappitorttu taitaa olla kyseessä (treacle = siirappi, tart = torttu). Piirakassa oli jonkinsortin rapeahko pohja, jonka päällä oli vaaleasta siirapista tehty täyte, ja koko juttuhan oli kruunattu jäätelöllä. Treacle tart on perinteinen englantilainen jälkiruoka, ja valtavan hyvää. Tahmaista ja ylimakeaa, mutta hyvää. (Ja Harry Potter-faneille mainittakoon, että kun äsken googletin treacle tartin ainesosia tätä selostusta varten, törmäsin myös pikkufaktaan siitä, että kun herra Potter haistaa lemmenjuomaa, hän haistaa treacle tartin... En ollenkaan ihmettele!)

Treacle tart.

Treacle tart ei ole ainoa jälkiruoka, jota Englannissa on tullut maistettua. Suklaasta tykkääville tyypeille voisin mainostaa jälkiruokaa nimeltä chocolate sponge, jota tuli maistettua viime lauantaina Doverissa. Siinä jälleen yksi esimerkki englantilaisten kummallisista ruoannimistä - kuka nyt ei suklaista pesusientä haluaisi syödä? Kaikkien makeasta tykkäävien iloksi voin kuitenkin ilmoittaa, että tämä pesusieni ei maistunut yhtään saippualta, vaan oli - totta kai - valtavan ylimakeaa ja hyvää. Kyseessä oli jäätelön kera tarjoiltu pala edelleen höyryävän kuumaa suklaakakkua, jonka päällä oli sulatettua suklaata. Arvatkaa kenellä oli paha olo jälkeenpäin? Mutta oli sillä herkulla hyvätkin puolensa - se karkotti onnettoman pms:ää potevan Lauran suklaanhimon täysin vähäksi aikaa! Samana päivänä maistoin myös kaverin lautaselta banoffee pieta, eli banaani-toffee-piirakkaa. Kyllä, sekin oli ihan yhtä hyvää kuin nimestä voi päätellä. Spotted dick on ikävä kyllä edelleen maistamattomien jälkiruokien kirjoissa... lähinnä siksi, että nimi on mun mielestä niin valtavan huvittava, että toistaiseksi ei ole ollut pokkaa marssia tiskille ja sanoa vakavalla naamalla, että I would like to have a spotted dick, please. 

Sitten asiasta toiseen, lopuksi vielä pari valokuvaa huoneestani:

Kyllähän se vielä aika Viralliselta Opiskelijakämpältä näyttää. Kämppäkaverit yrittävät kovasti patistella mua hankkimaan julisteita sun muuta seinille, jotta täällä ei olisi näin järjestelmällisen ja asuntolamaisen näköistä. Julisteet eivät kuitenkaan ole ensimmäisenä hankittavien juttujen listalla, kun kaikkea käytännöllistäkin tarvitaan. Esim. päiväpeiton puuttuminen vähän harmittaa, koska tuo tällä hetkellä päiväpeiton virkaa toimittava torkkupeitto ei todellakaan peitä koko sänkyä, ja kiitos kokolattiamaton täällä huoneessa oikeasti leijuu reippaasti pölyä, joten vuodevaatteita saa puistella useamman kerran viikossa, ettei yöllä alkaisi niiskututtaa (thänks astma tästäkin). Jotenkin ei kuitenkaan huvittaisi tuhlata rahaa päiväpeittoon, jota käyttää vain puoli vuotta ja joka lentää sen jälkeen roskakoriin, joten sinnittelemme. 

Sellainen kulinaristinen analyysi tällä kertaa. Nyt Lauralla on treffit kansainyhteisön ja kommunistisen internationaalin kanssa lukuläksyjen muodossa, joten jatkamme seuraavassa numerossa :)